Ydinsodan uhka on reaalisempi kuin koskaan sitten Kuuban ohjuskriisin, mutta mikä todella olisi se välttämätön sokea piste, joka mahdollistaisi elämän loppumisen siinä muodossa kuin me sen tunnemme? Tiedustelutoiminta ja kuumat linjat pelittävät sulavammin kuin kylmän sodan aikaan, eikä Stanislav Petrovin kaltaisia hyviä äijiä todennäköisesti nähdä enää havainnollistamassa, kuinka huteralla pohjalla maailma seisoo ainoastaan teknisen tiedon olemuksellisen vajavaisuuden takia. Psykologiset tekijät nousevatkin arvoon arvaamattomaan: kuka on riittävän hullu aloittaakseen ydinsodan?
Taktisten ydinaseiden käyttöä pidetään yleisesti epätodennäköisenä mutta mahdollisena, koska Venäjä ei välttämättä tiedosta, kuinka herkästi paikallinen ydinkonflikti eskaloituisi täysmittaiseksi ydinsodaksi ainakin, jos läntisiin tietokonemallinnuksiin on luottamista.
Tiedämme ennalta, mitä taktisten ydinaseiden käytöstä seuraisi. Yhdysvallat liittyisi sotaan mukaan ilman ydinaseita ja tuhoaisi ensi töikseen Venäjän laivaston. Myös Kiina suuttuisi, ja Venäjä menettäisi ainoan voimakkaan liittolaisensa. Venäjällä ei olisi enää mitään, mitä se voi esitellä kotiyleisölle.
Kauhun tasapaino hillitsee ydinaseiden käyttöä käytännössä todennetusti ja tehokkaasti. Ydinaseistettu maailma on joko täysin turvallinen tai maan tasalla. Venäjä tuhoaisi itsensä samalla, jos aloittaisi ydinsodan. Täytyisi olla päästään sairas tai sisäpoliittiseen ansaan joutunut diktaattori, jolla on myös vapaa pääsy ydinaseiden laukaisuvipuihin, ja joka päättäisi viimeisenä epätoivoisena tekonaan tehdä itsemurhan ydinkärjillä, koska valtaosa eliitistä ei halua luopua ylellisestä elämäntyylistään. Ydinsotaa ei voi voittaa. Jos pahin mahdollinen tapahtuu ja Venäjä todella käyttää strategista ydinasetta jotakin suurkaupunkia vastaan, Yhdysvallat todennäköisesti reagoi viimeisenä varoituksena jossain merellä räjäytettävällä ydinohjuksella, seuraava sitten kohti Moskovaa. Vaikeampi on ennakoida, antautuisiko Ukraina heti ensimmäisestä tuhotusta suurkaupungista vai jatkaisiko taistelua odottaen Naton tai jonkinlaisen koalition viimein puuttuvan peliin.
Ydinsodan estäminen ja Venäjän patoaminen, ettei se etene ainakaan nykyisiä rintamalinjoja pidemmälle, sijoittuvat prioriteettilistalla miehitettyjen alueiden palauttamisen edelle. Näännytyssota on parempi vaihtoehto kuin mahdollisimman nopeaan takaisinmaksuun tähtääminen. Minskin sopimuksen rajoja laajempien alueiden palautuksesta keskustelu on ajankohtaisempaa sitten, kun Venäjä ja Ukraina suostuvat neuvottelupöytään. On myös syytä pohtia, onko Krimin liittäminen takaisin Ukrainaan hyvä idea, kun siellä on pyöreät miljoona Venäjä-mielistä venäläistä, jotka aiheuttaisivat paljon ongelmia sekä itselleen että muille. Maailmansodat alkavat ruutitynnyristä. Neuvostoliitto "lahjoitti" Krimin Ukrainalle aikanaan nimenomaan sen takia, ettei Ukraina pystyisi koskaan irtautumaan Venäjästä. Ukraina liittyy lähitulevaisuudessa Natoon, jolloin koko Krimin niemimaan maa-alueen hallinta ei ole enää välttämätön ehto Mustanmeren luonnonvarojen de facto hallinnalle.
Yhdysvaltojen ja Venäjän välinen ydinsota, kuten myös Venäjän sisällissota ydinaseilla käytynä, tuhoaisi Maapallon ilmaston. Siksi Venäjän jakamisessa kannattaa ottaa enemmän mallia Neuvostoliiton hajoamisesta kuin bolševikkien vallankumouksesta, eikä yrittää myllertää kaikkea ylösalaisin. On oltava hyvin tarkkana, minne Venäjän ydinaseet päätyvät. Jos al-Qaida tai ISIS saisi niitä käsiinsä, niitä voitaisiin käyttää missä tahansa. Vastaiskulle ei tällöin olisi loogisesti määritettävissä olevaa maa-aluetta kohteekseen, mikä mahdollistaisi laajan paikallisen tuhon aiheuttamisen tuhoajan itsensä tuhoutumatta.