Turkin ja vanavedessään Unkarin itsepintainen Suomen ja Ruotsin Nato-prosessien viivyttäminen herättää kansalaisissa ymmärrettävästi ahdistusta, vaikka useat Nato-maat ovat luvanneet väliaikaiset turvatakuut Nato-prosessin ajaksi; näiden tarkempien yksityiskohtien hiomisesta tultaneen käymään lähiaikoina seikkaperäistä keskustelua.
Turkki on alusta alkaen odottanut, milloin länsimaiden sietokyvyssä ja hyväuskoisuudessa tulee raja vastaan. Vaatimuksiin suostuminen johtaa aina vain uusiin vaatimuksiin. Turkki muistuttaa tavallaan Venäjää tässä suhteessa, että heitellään koepalloja joista voi päätellä kiistakumppanin sietokyvyn.
Toisaalta ei ole varmaa, miten Turkki olisi reagoinut, jos sen turvallisuushuolia (joista osa on aitoja, turkkilaisia kuolee terrorismissa enemmän kuin minkään muun Euroopan maan kansalaisia) ei olisi alkuunkaan kuunneltu. Suomi ja Ruotsi ovat vähintäänkin tehneet selväksi, että Turkin huolet otetaan tosissaan, kuten liittolaiset toisiltaan edellyttävät, vaikkei mihin tahansa suostuta.
Vihollisena Turkkiin ei pidä suhtautua. Turkki ei ole diktatuuri vaan ns. "hybrid regime", vaikka kehityssuunta kohti islamistista valtiota on ollut viime aikoina huolestuttava. Turkki on geopoliittisesti tärkeä liittolainen. Erdoğanin esiintyminen mediaattorina Venäjän ja Ukrainan välisissä sopimuksissa mm. humanitaarisista käytävistä ja viljakuljetuksista on saanut aikaan jopa hyvää. Kaikki mitä ihmiset tekevät ei ole aina pahantahtoista. Filantropia ei ole yhtä kuin naivismi.
Milton Friedmanin sanoin: "It's nice to elect the right people, but that isn't the way you solve things. The way you solve things is by making it politically profitable for the wrong people to do the right things."
Huomionarvoista on myös, että todellinen syy venkoiluun eivät ole Suomi tai Ruotsi, lukuun ottamatta joidenkin Ruotsin kurdien toimintaa, vaan hävittäjäkaupat ja Turkin vaalit. Yhdysvallat on tehnyt Turkille selväksi, että ratifioinnit tehdään ennen hävittäjäkauppoja, ei toisin päin. Basaari on suljettu.
Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydet ovat Yhdysvalloille, joka kutsui meidät Natoon, kuten myös muille kiukuttelemattomille Nato-maille tärkeä arvovaltakysymys. Kyse on koko puolustusliiton toimintakyvystä. Selvää on, ettei Turkin anneta loputtomiin heitellä kapuloita liiton rattaisiin, koska näin toimiminen myönnytyksin tai olankohautuksin olisi heikkouden osoitus.
Konsensusperiaate ei tarkoita diktatuuria. Yksittäiset jäsenmaat eivät voi käytännössä loputtomiin estää yhteisiä päätöksiä, vaan jos yhteistyö muuttuu mahdottomaksi, ratkaisu on maiden sulkeminen yhteistyön ulkopuolelle. Solmu ratkeaa varmasti ennen pitkää.