Pakkoruotsin pulpahtaessa pinnalle keskustelulla on tapana rullailla mustavalkoisena puolesta vs. vastaan -raiteilla. Kansallismieliset ovat luonnollisesti yleensä pakkoruotsia vastaan, koska se herättää kaikuja siirtomaavallasta, ja RKP:n hallitsemat kaupungit kuten Tammisaari ovat surullisenkuuluisia suomenkielisten syrjinnästä: pedofiilit laitetaan töihin suomenkielisten kouluihin, joissa on 30 oppilaan luokat, vaikka kaupungilla riittää rahaa.
Kieliriidassa ei kuitenkaan jostakin syystä huomioida laajempaa kontekstia: pitäisikö kieltenopetusta ylipäätään lisätä vai vähentää? Hyvästä kielitaidosta ei nähdäkseni ole muuta kuin hyötyä elämässä. En ole koskaan kuullut kenenkään olevan harmissaan siitä, että ymmärtää mitä toinen sanoo. Kieltenopiskelu kehittää ajattelukykyä myös epäsuorilla tavoilla, ja opetus on useimmiten yhdistetty kulttuureihin ja kirjallisuuteen perehdyttämiseen. Yhden germaanisen, romaanisen tai slaavilaisen kielen osaaminen tekee muiden saman kieliryhmän kielten oppimisesta helppoa. Koulupäivässä on kuitenkin rajallinen määrä tunteja, joten priorisointeja on välttämätöntä tehdä.
Kysymys kuuluukin, onko ruotsin kieli hyödyllisin kieli jota koulussa voisi opettaa, vai kannattaisiko valikoimaa laajentaa. Eikö olisi yleishyödyllisempää, jos osa opiskelisi ruotsin sijasta vaikkapa ranskaa, kiinaa, saamea, arabiaa, saksaa tai venäjää? Kaikki ihmiset maailmassa eivät puhu englantia, vaikka pyrkimys yhteiseen maailman pääkieleen on arvokas eikä siitä tule luopua. Jos Suomi toimisi edelläkävijänä kieltenosaajien nykyistä monipuolisemmassa kouluttamisessa, kansainväliset suhteet helpottuisivat huomattavasti. Kiina on nouseva supervalta, mutta sen käyttäytymistä primäärilähteistä seuraamaan kykenevistä länsimaalaisista on huutava pula. Venäjän kielen ja Venäjä-tutkimuksen opiskelijoiden dissaamisessa ei ole kerta kaikkiaan mitään järkeä. Tunne vihollisesi.
Kielivalikoiman ei ole pakko olla kaikkialla sama, vaan kieliä voisi opettaa sen mukaisesti kuin paikkakunnalla on osaavia opettajia. Oppilailla tulisi olla mahdollisuus halutessaan valita jokin muu kieli kuin ruotsi. Meillä on useita muitakin kielivähemmistöjä kuin suomenruotsalaiset, joten argumentti Suomesta luonnollisesti kaksikielisenä maana ei toimi. En ole koskaan törmännyt tilanteeseen, jossa ruotsin kielen osaaminen olisi suomalaiselle välttämätön elinehto edes ruotsinkielisessä kaupungissa, koska suomenruotsalaiset osaavat joka tapauksessa suomea (joskaan Ahvenanmaalle ei yhdenkään itseään kunnioittavan suomalaisen kannata mennä; olen muuten sitä mieltä, että ahvenanmaalaiset pitäisi laittaa puhumaan suomea toisena kielenään, mikäli haluavat pysyä äänioikeutettuna osana Suomen valtiota). Kaikki ovat varmasti samaa mieltä siitä, että elämässä pärjäämiseen vaadittavista osaamisaloista tärkeämpi on opettaa suomenruotsalaisille suomea kuin suomalaisille ruotsia. Muissa osissa Suomea kuin Ahvenanmaalla, Vaasassa tai eteläkärjessä asuville moni muu kieli olisi varsin usein ruotsia tarpeellisempi oikeassa elämässä.