Berliinin Pride-kulkueen iskun jälkeen vasemmisto ei etsinyt syyllistä, vaan uutta tapaa kiertää epämiellyttävä totuus.
Berliinin Pride-viikonlopun terrori-isku paljasti jälleen sen, minkä moni eurooppalainen kansallismielinen on tiennyt jo vuosia: kun islamistinen väkivalta iskee, vasemmisto ei reagoi todellisuuteen vaan rituaaliin. Heidän ensimmäinen vaistonsa ei ole suojella kansalaisia, vaan suojella omaa ideologista rakennelmaansa hinnalla millä hyvänsä.
Kun Abdul Ballout ajoi Pride-kulkueen väkijoukkoon seuraukset olivat traagiset: yksi kuollut, kymmeniä loukkaantuneita. Mutta vielä traagisempaa oli se, mitä tapahtui sen jälkeen. Vasemmistoliberaalien reaktiot eivät kohdistuneet uhreihin, eivät tekijän ideologiaan, eivätkä vuosia jatkuneeseen islamistisen väkivallan aaltoon. Ne kohdistuivat siihen, ettei kukaan vain sanoisi ääneen, mistä tämä kaikki johtuu.
Vasemmiston poliitikot, aktivistit ja kirkolliset äänitorvet suorittivat tutun rituaalin: vähättely, käänteinen tekijä–uhri-asetelma, ja lopulta syyttävä sormi kohti konservatiiveja eli "äärioikeistoa".
Heidän maailmassaan islamistinen terrori ei ole ideologinen ongelma vaan se on viestinnällinen ongelma. Ja viestinnän vihollinen on aina sama: "äärioikeisto", joka kehtaa huomauttaa todellisuudesta.
Kun vasemmistopoliitikko vakuuttelee, ettei “kokonaisia yhteisöjä saa epäillä”, hän ei puhu turvallisuudesta. Hän puhuu anti-rasistisesta imagosta. Kun Priden järjestäjät syyttävät ‘konservatiivisia voimia’, he eivät puolusta uhreja. He puolustavat omaa viitekehystään. Kun Saksan katolinen kirkko rinnastaa AfD:n ja islamistit, se ei tarkastele tosiasioita vaan rakentaa niistä ideologista selitysmallia. Se ruokkii poliittista teatteria.
Tämä ei ole enää keskustelua. Tässä on kaksi todellisuutta, jotka eivät kohtaa.
Toisessa todellisuudessa ihmiset näkevät, mitä Euroopassa tapahtuu: täysin hallitsematon maahanmuutto ja sen aiheuttamat vakavat ongelmat, poliittinen ahneus ja pelkuruus sekä oikeuslaitoksen surkuhupaisa pehmeys. Toisessa todellisuudessa vain vasemmistoliberaalit näkevät sen, mitä heidän ideologiansa sallii heidän nähdä.
Siksi keskustelu heidän kanssaan on ajan hukkaa. Ei siksi, että he olisivat tyhmiä - vaan siksi, että he ovat uskollisia poliittiselle ideologialleen, joka ei taivu faktoille. Heidän maailmassaan totuus ei ole arvo, vaan uhka.
Eurooppa ei ole jakautunut oikeistoon ja vasemmistoon. Eurooppa on jakautunut niihin, jotka näkevät todellisuuden ja niihin, jotka eivät anna todellisuuden pilata omaa ideologista tarinaansa.