“Maailman johtajat eivät ole oppineet aiemmista elintarvikekriiseistä”, varoittavat asiantuntijat.
“Älkää sanoko, ettei teitä varoitettu”.
Maailman johtajat pyrkivät kiireesti hillitsemään Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan aiheuttamaa elintarvikekriisiä, mutta asiantuntijoiden mukaan heidän reaktionsa on vakavasti virheellinen. Se toistaa toimimattoman mallin epäonnistumisia ja altistaa maat samanlaisille kriiseille tulevaisuudessa.
Kun päättäjät pyrkivät yksinkertaisesti viljelemään tiensä ulos kriisistä, he luottavat asiantuntijoiden mukaan liikaa siihen, että maailman ruokkiminen jää muutamien maiden ja kourallisen yritysten varaan. Tällä tavoin ne ovat huonosti valmistautuneita tuleviin kriiseihin. On kulunut yli kymmenen vuotta siitä, kun maailma selvisi vuoden 2008 maailman elintarvikekriisistä. Se johtui öljyn hinnannoususta, kuivuudesta ja paniikissa olevien hallitusten, kuten Ukrainan, asettamista kaupparajoituksista. Elintarvikealan asiantuntijat kehottavat päättäjiä miettimään uudelleen, mitä syömme ja miten tuotamme ruokaa.
Asiantuntijat sanovat, että länsimaiden vastaus nykyiseen kriisiin - johon kuuluu maanviljelijöiden lupa viljellä suojelluilla mailla - "on jo nyt epäonnistunut". Tämä johtuu erityisesti siitä, että maanviljelijöiden voimakas riippuvuus lannoitteista ja resursseja kuluttavista viljelykasveista "lisää ilmastonmuutosta".
"EU:n ja Yhdysvaltojen reaktiossa on niin suurelta osin kyse rikkinäisen järjestelmän kaksinkertaistamisesta", sanoi
Sophia Murphy, yhdysvaltalaisen ajatushautomon IATP:n toiminnanjohtaja.
Länsimaiden pitäisi itse viljellä enemmän viljaa
G7-maiden ja OECD:n kaltaisten kansainvälisten elinten vastaukseen kuuluu myös miljoonien määrärahojen varaaminen elintarvikeapuun ja
strategioiden laatiminen, jotta Ukrainan saarrettu vilja
saataisiin takaisin maailmankaupan piiriin. Lisäksi länsimaiden pitäisi itse viljellä enemmän viljaa.
Maaliskuun lopulla käynnistetyssä
elintarviketurvasuunnitelmassaan EU totesi, että tuotannon lisääminen Ukrainan viljapulan - erityisesti vehnän - kattamiseksi on "olennaisen tärkeää".
EU varoitti, että jos näin ei tehdä, vaarana on vakavan nälänhädän puhkeaminen Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän maissa, jotka ovat suurelta osin riippuvaisia elintarvikkeiden tuonnista. Monet näistä maista olivat jo vaikeuksissa ennen viimeaikaista elintarvikkeiden hintojen nousua.
Paikalliseen elintarviketuotantoon ja elintarviketurvapolitiikkaan keskittyvän YK:n maailman elintarviketurvakomitean (CFS) asiantuntijaelimen alkuperäiskansojen ja kansalaisyhteiskunnan jäsenet sanoivat kuitenkin, että nykyinen kriisi ei ole merkki tuotantopulasta vaan pikemminkin systeemisistä tekijöistä. Näitä ovat muun muassa suuri “riippuvuus lannoitteista ja fossiilisista polttoaineista, COVID- ja energiakriisien päällekkäisyys, useammin toistuvat ilmastokatastrofit ja vain muutamien yhtiöiden käsiin keskittynyt valta jakaa ruokaa”.
Murphyn mukaan kriisissä "on viime kädessä kyse siitä, ettei elintarvikkeisiin ole varaa. Kyse ei ole siitä, että niistä olisi absoluuttinen pula".
Murphyn mukaan hallitukset eivät ole oppineet vuoden 2008 kriisistä: ongelma ei ole se, ettei ruokaa ole tarpeeksi.
Siitä huolimatta, että pitäydytään politiikassa tuottaa enemmän, nälkäisten ihmisten määrä maailmassa kasvaa edelleen. "On ristiriitaista, että nälkää näkeviä ihmisiä on todellakin edelleen valtava määrä eri puolilla maailmaa", sanoi Oxfamin ruokapoliittinen asiantuntija
Hanna Saarinen. "Tämä viittaa varsin syvällisiin ongelmiin ruokajärjestelmässä ja siihen, kuinka monet ihmiset ovat riippuvaisia tästä hauraasta järjestelmästä."
Oppimatta jääneet opetukset
Murphyn mukaan maiden on kriisin kiihtyessä vältettävä sellaisen järjestelmän uudelleenrakentamista, jossa luotetaan liikaa "liian harvoihin maihin, liian harvoihin yrityksiin ja liian harvoihin viljavaroihin".
Puolta maailman maataloustuotannosta hallitsee vain neljä pääkasvia: sokeriruoko, vehnä, maissi ja riisi. Niitä kaikkia vie vain kourallinen maita, ja vain neljä monikansallista yritystä käy niillä kauppaa.
Nämä neljä yritystä - Archer Daniels Midland (ADM), Bunge, Cargill ja Louis Dreyfus - tunnetaan nimensä alkukirjaimista johtuen nimellä ABCD. Ne käyttävät suhteetonta valtaa elintarvikkeiden maailmanlaajuisessa jakelussa ja ovat S&P Commodity Insightsin mukaan saaneet "valtavia" voittoja viljamarkkinoiden hinnannousuista.
Heikoimmassa asemassa olevat maat ja humanitaariset järjestöt, kuten Maailman elintarvikeohjelma, tarvitsevat hätätoimituksia lyhyellä aikavälillä. Murphyn mukaan poliittisten päättäjien olisi kuitenkin keskityttävä puuttumaan muutamien suurten viejien liian suureen rooliin alhaisen tulotason maiden elintarviketurvan kannalta.
Toimitusjärjestelmä on rakennettu siten, että yli kaksi tusinaa maata on riippuvaisia siitä, että ainakin
kolmasosa vehnästä saadaan vain Venäjän ja Ukrainan kautta. Joissakin maissa, kuten Libanonissa ja Egyptissä, osuus on 80 prosenttia, ja Eritrea hankki viime vuonna kaiken vehnänsä Venäjältä ja Ukrainasta.
Kriisin sattuessa tämä asetelma jättää köyhät maat pulaan, kun suuret kauppiaat pyrkivät myymään jäljellä olevat elintarvikevarastot eniten tarjoavalle. Tällaisia maita eivät useinkaan ole Libanonin ja Somalian kaltaiset vaikeuksissa olevat maat.
Myös Afrikassa voi viljellä
"Kriisi on niin tuhoisa, koska se osoittaa, miten vähän vaihtoehtoja Libanonilla ja Egyptillä on. Kaikki munat olivat samassa korissa", Murphy kuvaili. Hän sanoi myös, että vaikutuspiiriin kuuluvien maiden ei pitäisi nähdä tätä "vähäisenä ja lyhytaikaisena häiriönä" vaan mahdollisuutena tarkastella kaikkia vaihtoehtojaan. "Egyptin ekosysteemit mahdollistavat paljon erilaisia viljelytapoja: linssejä, puutarha- ja pienviljelyä. Kyse on myös siitä, että markkinoilla on enemmän toimittajia."
Hän lisäsi: "Libanonin ei pitäisi tuoda 80 prosenttia vehnästään. On olemassa muutakin ruokaa, joka on ravitsevampaa. Jos Ukraina ei voi viljellä vehnäänsä, haluaisimme, että siellä viljeltäisiin muita elintarvikkeita. Sen ei tarvitse olla vehnää, eikä sen tarvitse olla EU:n reuna-alueilla."
Tämä edellyttää, että maailman ruokintatapoja mietitään perusteellisesti uudelleen.
Vaikka kuivuutta tai elintarvikkeiden hinnankorotuksia ei olisikaan, monet Afrikan maat joutuvat usein EU:sta ja Yhdysvalloista tulevan halpatuonnin armoille. Tämä ajaa paikalliset maanviljelijät konkurssiin ja heikentää maiden kykyä reagoida häiriöihin. CFS:n elintarviketurva-asiantuntija
Magdalena Ackermann sanoi, että tällainen kauppaan suuntautunut politiikka on "murskannut alueiden joustavuuden tai maiden kyvyn luottaa paikalliseen tuotantoon".
IATP:n Murphy sanoi myös, että pysyäkseen hengissä Pohjois-Afrikan maanviljelijät siirtyvät yhä enemmän Eurooppaan tarkoitettujen hedelmien ja vihannesten vesipainotteiseen ja arvokkaaseen viljelyyn. "Osa tästä tapahtuu myös peruskasvien kustannuksella."
Ackermannin mukaan maiden on monipuolistettava tuotantoaan, jotta ne voivat luottaa enemmän omiin maatiloihinsa ja elintarvikeverkostoihinsa. Muuten ne ovat vaarassa joutua samaan ansaan aikana, jolloin "biodiversiteettiin ja ilmastoon liittyvät häiriöt kiihtyvät".
"Nyt on oikea hetki auttaa ihmisiä ja rakentaa sitä kestävyyttä, josta me puhumme. Voimme miettiä, mitä muuta voisimme syödä ja mistä muualta se voisi olla peräisin", Murphy sanoi.
Lähde: Politico
