Kansalaisaloite-palvelussa kerätään nimiä sukupuoli-identiteettipolitiikan poistamiseksi koulujen opetussuunnitelmista.
2020-luvulla Suomessa ja muualla länsimaailmassa on kärjistynyt keskustelu ns. sukupuoli-ideologian ympärillä. Sukupuoli-ideologialla tarkoitetaan poliittis-ideologista liikettä, jonka päämääränä on tieteellisen, kahteen biologiseen sukupuoleen perustuvan käsityksen muuttaminen. Sukupuoli-ideologian keskeinen käsite on ns. sukupuoli-identiteetti eli se, mitä sukupuolta henkilö ”kokee olevansa”. Tämän sukupuoli-identiteetin he katsovat määrittävän henkilön sukupuolta yhtä paljon, ellei enemmän kuin biologia, jolloin ihminen voi olla ”syntynyt väärään sukupuoleen”.
Suomessa toimii useita tämän ideologian edistämiseksi toimivia järjestöjä, tärkeimpänä SETA ry.
Viime vuonna vanhemmat saivat kuulla, kuinka osassa Suomen kouluista oli alettu pitää erityisiä ”sateenkaarityöpajoja”, jotka järjesti SETA ry. Verovaroin toimivaan kouluun tuotiin näin ollen herkässä iässä olevien lasten opetusta toteuttamaan järjestö, jonka erityisenä mielenkiintona on seksuaali-identiteetti ja sitä koskevan lainsäädännön lobbaaminen ja poliittinen vaikuttaminen.
Kasvaville ja kehitysiässä oleville lapsille ja nuorille ideologinen sukupuoli-identiteettien ja seksuaalisen suuntautumisen lobbaaminen koulujen välityksellä on vastuutonta.
Voit allekirjoittaa aloitteen täällä: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/13699
Sukupuoli-identiteettipolitiikka on rumaa ja sairasta politiikkaa. Sillä tuhotaan lasten normaali kehitys. Käsittämätöntä, että sellainen on koskaan sallittu kouluissa. Pitäisi saattaa vastuuseen tuota ajaneet ja tuon hyväksyneet ihmiset.
Allekirjoitettu välittömästi.
Lisään tähän hieman vasta-kulttuurisia ajatuksia ja pari lainausta tulevasta blogi-päivityksestäni, joka käsittelee niin kirkkoa, akatemiaa kuin koululaitostakin.
Homot ja lesbot saavat olla minun puolestani aivan rauhassa – kukaan ei voi taipumuksilleen mitään, mutta aakkos-kulttia ja muita sekoiluja vastustan jyrkästi. Sanotaanpa nyt vielä se, että pidän homoseksuaalisuutta eräänlaisena psyykkis-henkisenä ”sairautena”, mikä liittyy joko miehisen tai naisellisen arkkityypin ja periaatteen vääristymään psyykessä; näiden joko yli- tai ali-korostuminen ihmisen kokoonpanossa saa tämän hakeutumaan normaalin heteroseksuaalisen kanssakäymisen sijaan saman sukupuolen huomaan. Kyse on siis vinoutumasta ihmisen tavanomaisessa ja normatiivisessa kehityksessä, jonka alkuperää voidaan jäljittää melko kauas historiassa.
Tästä syntyy se ilmiö, jossa homo- tai lesbosuhteessa toinen on yleensä joko hallitseva maskuliininen tai alistuva feminiininen osapuoli. Elämme kuitenkin sen verran sairaassa maailmassa muutenkin, että en pidä tätä mitenkään epänormaalina suhteessa moniin muihin ilmiöihin, enkä haluaisi palata maailmaan, jossa vähemmistöjä hakataan, tapetaan tai laitetaan linnaan taipumustensa vuoksi. Lasten seksualisointi tulisi kuitenkin lopettaa täysin.
Sitten lainaukset:
”…Mitä tulee nykyiseen koululaitokseen, niin minusta näyttäisi siltä, että sen tarkoitus on lähinnä tuottaa liukuhihnalta uusia veronmaksajia järjestelmän rattaisiin, ja sen lisäksi saada nuoret alusta lähtien päästään sekaisin kaiken maailman aikalaishullutuksilla. Pitkä marssi instituutioiden läpi vaikuttaisikin olleen lähes täydellinen menestystarina, ja niin koululaitoksen, akatemian kuin sekularisoituneiden kirkkojenkin hourailevat papit ja papittaret lähinnä tuntuvat opettavan lapsia ja nuoria kaiken maailman sekoiluun, seksualisoivan heitä ja muuta mukavaa…”
”…Aakkos-kultin lippua en ole sentään vielä paikallisen kirkon salossa nähnyt, mutta eiköhän sekin ole lähinnä ajan kysymys…”
”… Homot ja lesbothan ovat usein aivan normaaleja ihmisiä, mutta tässä puhun tästä nykymaailman ideologisesta pakkosyötöstä. Trans-seksuaaleja ja seitsemääkymmentäkahta eri sukupuolta en ole henkilökohtaisesti vielä oppinut ”ymmärtämään”, ja tämän vuoksi sairastan varmaankin jotain ”fobiaa” kuten uusiokieli asian ilmaisee. Rauha heille – kysehän on pahasti mieleltään sairastuneista ihmisistä. Miksi tästä asiasta tarvitsee edes keskustella – johan ”pimeälllä” keskiajallakin vihittiin miehiä ja naisia keskenään veljellisen ja sisarellisen rakkauden liittoon?…”