"Antifasismin" sijaan demokratia tarvitsee antitotalitarismia, Vaihtoehto Saksalle (AfD) -puolueen Alice Weidel kirjoittaa Junge Freiheitissa.
"Natsi". Sana on lyömäase, jolla on tarkoitus tukahduttaa jokainen asiallinen ja rationaalinen keskustelu heti alkuunsa. Tuo ase on aina käden ulottuvilla, jotta sillä voidaan kalauttaa heti jokaista, jonka näkemykset eivät miellytä nuijanheiluttelijaa. Äärivasemmiston typerykset töhrivät sanan "natsi" Essenin Tafelin autoihin ja seiniin. Miksi? Koska heitä ei miellyttänyt se, että Tafelin johtaja - eläkkeellä oleva kaivostyöläinen - oli tehnyt kriittisestä tilanteesta epämiellyttäviä johtopäätöksiä.
Hän oli havainnut, että suurimmassa tarpeessa olevat, he joita varten "Tafelit" oli aikoinaan perustettu, kokivat joutuvansa vaativasti käyttäytyvien maahanmuuttajataustaisten nuorten miesten ahdistelemiksi. Tämän johdosta Essenin "Tafelin" johtaja halusi rajoittaa heidän määräänsä, joka on päässyt nousemaan jo 75%:iin asiakkaista. "Jotta myös saksalainen isoäiti uskaltautuisi taas tulemaan tänne." Samoin myös säikähtäneet yksinhuoltajat. Se on sosiaalista asennetta, jossa ei unohdeta omia maanmiehiä: Vuoden 2018 Merkel-Saksassa ihminen voidaan leimata jo tämän takia "natsiksi". Onko olemassa jotakin vielä absurdimpaa? "Natsia" kiljuvat kutsuvat mielellään itseään "antifasisteiksi", eli "antifaksi". Se on harhaanjohtavaa, sillä heidän "fasismi"-käsitteensä ei perustu mihinkään objektiiviseen tosiasioiden kuvaukseen. Tällöin sen täytyy tarkoittaa erästä 1900-luvun italialaista autoritääristä liikettä ja sen jäljittelijöitä nyky-Euroopassa – mikä on täyttä hölynpölyä 2000-luvulla meidän päivänpoliittisten keskustelujemme kannalta.
Joka ei ole ideologian kannalla, hän on "fasisti"
Nämä itsenimetyt "antifasistit" käyttävät tapposanaansa "fasismi" stalinistisessa mielessä: ”Fasisti” on henkilö, joka ei seuraa suurelta Führeriltä saatua ideologista linjaa - aivan sama onko kyse trotskilaisista, sosiaalidemokraateista vai kansallissosialisteista.
Jälkimmäisten kohdalla "fasismi"-leima oli tietenkin myös harhautustoimi: Neuvostoliiton internationaalisosialisteille oli erittäin epämieluisaa, että heidän ideologiset päävihollisensa eivät pelkästään kutsuneet itseään "sosialisteiksi", vaan myös olivat niitä: He ammensivat samasta sameasta kollektivismin, valtionpalvonnan, vapauden ja yksilön arvon halveksunnan ideologisesta lähteestä.
Saksan vanhan liittotasavallan "antitotalitaarinen konsensus" oli ytimeltään antisosialistista: Vakaumus torjua päättäväisesti demokraattisessa ja tasavaltalaisessa hengessä jokainen totalitaarinen ideologia, mukaan lukien sosialismin nationalistiset ja internationalistiset variantit. Vanhoille ja uusille sosialisteille antitotalitarismi oli ja on edelleen tästä syystä piikki lihassa.
Vaarallinen keitos
Berliinin muurin kaatumisen ja Neuvosto-imperiumin hajoamisen jälkeen sosialistien määrä ei vähentynyt, he ovat vain etsiytyneet uusille toimintakentille. He ovat kaivaneet "vasemmistoideologian arsenaalista viimeisenä nostoväkenä" esiin "antifasismin" – "ideologiaksi, jolla delegitimoidaan porvarillinen keskusta", kuten valtiotieteilijä Josef Isensee asian kerran määritteli.
Samalla hämmennellään vaarallista keitosta ja iskulauseilla, kuten "taistelu oikeistoa vastaan" (Kampf gegen rechts), on saavutettu vaikutusvaltaa kaukana sosialistisen vasemmiston ideologisen ydinpiirin ulkopuolella. Kun jokaista hallitsemattoman maahanmuuton, kaikille avoimen hyvinvointivaltion ja monikulttuurin vastustajaa - eli jokaista ei-vasemmistolaista - voidaan erottelematta solvata potentiaaliseksi oikeistolaiseksi, eli äärioikeistolaiseksi, eli "fasistiksi", eli "rasistiksi" ja "ihmisarvoa halveksuvaksi", kuten Roland Baader toteaa pamfletissaan "Totgedacht. Warum Intellektuelle unsere Welt zerstören"[1], niin silloin sosialistinen mielipidediktatuuri on jo ovella.
"Antifasismin" tilalle antitotalitarismi
Havaitsemme joka päivä niitä tuhoisia seurauksia, joita syntyy kun "antifasistinen" syrjäyttää "antitotalitaarista" konsensusta, ei pelkästään Essenissä. Poliitikot julistavat rituaalisessa piirileikissään toisinajattelevien mielipiteet epäilyttäviksi, likaista työtä tekevät katutappelijajoukot kokevat sitten saaneensa rohkaisua panna tuomiot toimeen verbaalia, psyykkistä ja fyysistä väkivaltaa käyttäen. Kun nyt kyseessä ovat jo Tafel-yhdistyksen vapaaehtoistyöntekijät, niin silloin vieteri on yksikertaisesti venytetty jo liian pitkälle.
Summittain ja refleksinomaisesti poliittisia vastustajiaan "natseiksi" solvaava henkilö vähättelee ja relativisoi samalla myös menneiden aikojen brutaaleja diktatuureja ja ideologioita. Hän voi myös käyttää vahingollista, tavallista poliittista "keskustelukieltä", kuten Berliinin syyttäjävirasto totesi Saksan Ugandan vara-suurlähettilään tapauksessa.[2]
Henkilö, joka stilisoi muut "fasisteiksi" ja itsensä "antifasistiksi" käyttää totalitaarista kieltä ja on siten itse tunnistettavissa totalitaarisen ajattelutavan kannattajaksi. Tuo toimintatapa myrkyttää poliittisen ilmapiirin, estää kaiken asiallisen keskustelun ja tuhoaa vapauden. Demokratian ja vapauden puolustaminen edellyttää "antifasismin" sijaan antitotalitarismia.
