Kirjailija Tenho Kiiskisen kirja-arvio Kiuas Kustannuksen suomeksi julkaisemasta teoksesta Kallokaiini.
Kukapa ei haluaisi joskus tietää, mitä lähimmäiset todella ajattelevat minusta. Yksityisten ihmisten ajatusleikit ja toiveet liittyvät luonnollisesti rakkaus- ja työelämään, mutta politiikassa ajatus täydellisestä rehellisyydestä on vähintään yhtä vaarallinen kuin mielikuvitusta kiihottava. Sarjakuvien parissa kasvaneet sukupolvet muistavat hiidenkiven alle jääneen tietäjän, joka alkoi tärähdettyään aina nauraa tavatessaan koomisen lihavan miehen, koska tämä oli koominen lihava mies. Aku Ankassa teemaa on hyödynnetty lukemattomin muunnelmin. Puhekuplamaailmassa, joka ei tunne kuolemaa, hahmoja nuijitaan, huumataan, kutitetaan höyhenillä ja hypnotisoidaan rehellisiksi. Ankat ovat myös usein kokeneet valaistumisen, saaneet silmilleen posauspommeja ja löytäneet neropattihatun kaltaisia taikaesineitä.
Nuorena päivänsä päättänyt ruotsalainen Karin Boye (1900-1941) oli monipuolinen kirjailija ja kulttuurivaikuttaja, jonka viimeiseksi jääneessä romaanissa “Kallokaiini” (1940) tiedemies Leo Kall keksii täysin luotettavasti toimivan ja sivuvaikutuksettoman totuusseerumin, joka nimetään hänen mukaansa. Kertomus sijoittuu tarkemmin määrittelemättömään lähitulevaisuuteen, jossa ihmiset elävät Maailmanvaltioksi kutsutussa totalitaristisessa järjestelmässä, joka jakaa paljon yhteisiä piirteitä Boyen ajan kahden suuren kilpakumppanin, Neuvostoliiton ja natsi-Saksan kanssa (kirjailija ehti vierailla ensin mainitussa ja asua lyhyen aikaa jälkimmäisessä).
Useimpien tieteiskirjallisuuden klassikoiden tapaan Boye ei juuri kyennyt ennustamaan tulevaisuuden teknologista kehitystä, sillä Maailmanvaltiossa eletään jotakuinkin samanlaisissa puitteissa kuin 1930-luvun Länsi-Euroopassa, mutta hän osasi nähdä viestintäteknologian tulevan megatrendin, joka on 2020-luvulla joissakin maailmankolkissa melkein todellisuutta. Ellei mitään tehdä, tulevaisuus voi pian myös meillä kuulua valvontayhteiskunnalle, joka kykenee tarkkailemaan mekaanisesti kaikkia kansalaisiaan ilman mainittavaa valvontaa hillitsevää taloudellista rasitetta. Kuten maailman johtaviin tietoturva-asiantuntijoihin kuuluva Bruce Schneier on todennut, internet on jo lähtökohdiltaan turvallisuuden villi länsi, joka suosii suuria organisaatiota ja jättää hyvin vähän mahdollisuuksia yksityisyydensuojalle. Tämä on äärimmäisyyteen asti verkostoituneen nykymaailman kirous, jonka uhkakuvista pitäisi puhua avoimesti ennen kuin on liian myöhäistä.
Myös virkaintoinen Leo Kall saa huomata synnyttäneensä hirviön, sillä Maailmanvaltio tarttuu innolla hänen keksintöönsä ja luo lahjomattoman aineen turvin oikeusjärjestelmään aivan uudenlaisen rikollisuuden lajin: ajatusrikollisuuden. Vainoharhainen järjestelmä on myös aiemmin edellyttänyt kansalaisilta herruuden sisäistämistä ja rohkaissut lähimmäisten ilmiantamiseen, mutta kallokaiinin myötä viranomaiset saavat täysin vapaat kädet mielivallalle. Jokainen on potentiaalisesti syyllinen johtajia myöten, eikä paniikin leviämistä voi välttää.
Henkisesti epätyydyttävää elämää viettävää ja avioliitossaan onnetonta Kallia voisi joiltakin osin verrata George Orwellin “1984“:n päähenkilö Winston Smithiin, mutta Kall on Smithiä ristiriitaisempi ja moniulotteisempi hahmo. Hän on samanaikaisesti niin sanottu autoritaarinen persoonallisuus, joka pyrkii väkisin sopeutumaan kaikkiin havaitsemiinsa epäkohtiin ja selittämään ne itselleen parhain päin, mutta myös kykenevä samaistumaan kiellettyihin ajatuksiin ja tuntemaan tahtonsa vastaisesti niiden vetovoiman:
“Mikä epäkypsä ja joutava toive, saada omistaa oma ihminen, johon voi täysin henkilökohtaisesti luottaa riippumatta siitä, mihin ryhtyy! Minun täytyi kuitenkin myöntää, että tuossa ajatuksessa oli jotakin tuudittavan houkuttelevaa. Pikkulapsi ja kivikauden villi-ihminen eivät ehkä elä vain joissakin meistä, vaan kaikissa, vaikka on suuria eroja siinä, miten voimakkaasti se ilmenee.”
Toinen keskeinen hahmo, Kallin kollega ja vihamies, Edo Rissen edustaa Kallin pimeää tai valoisaa puolta. Romaanin Maailmanvaltiossa epäluuloinen, lämminsydäminen ja sielultaan vapaa Rissen on liian inhimillinen voidakseen käydä hyvästä kansalaisesta. Leo ihailee salassa tämän kapinahenkeä, mutta on tunnelukkojensa vuoksi kääntänyt kateutensa vihaksi. Silti työtoverit eivät eroa erityisen paljon toisistaan, niin ulkokultainen ja pikkuporvarillinen kuin Leo onkin Edoon verrattuna. He ovat kuin Roope Ankka ja Kulta-Into Pii. Siinä missä Roope pitää tiettyjä moraalisääntöjä ikuisesti luovuttamattomina, Pii on hylännyt kaiken moraalin ahneutensa alttarille. “Kallokaiini” taas kääntää asetelman päälaelleen suhteessa romaanin maailmaan ja lukijaan.
“Sen tiedän, että sairaat vanhemmat ja sairaat opettajat kasvattavat yhä sairaampia lapsia, kunnes sairaasta on tullut tavoite ja terveestä uhkakuva. Yksinäisistä syntyy vielä yksinäisempiä, pelokkaista vielä pelokkaampia… Mihin pieninkään terve hitunen olisi voinut piiloutua kasvaakseen ja murtaakseen panssarin!”
Boye onnistui tavoittamaan romaanillaan jotakin hyvin olennaista omasta aikakaudestaan ja modernien valtioiden kehityskuluista. “Kallokaiinia” pidetään syystä yhtenä dystopiakirjallisuuden klassikoista, vaikka se ei ole yleisesti tunnetuimpia. Teos on täynnä niin tarkkoja havaintoja ihmisten välisten sosiaalisten suhteiden psykologiasta, että ne tuntuvat huvittavuudessaan lähes ajattomilta ja universaaleilta, vaikka eivät sitä tosiasiassa olisi. Boye ymmärsi, että totalitarististen yhteiskuntajärjestelmien perusongelma on aina siinä, että kaikki tietävät niiden perustuvan valheelle, mutta seurausten pelossa kenestäkään ei ole ensimmäisenä sanomaan, ettei keisarilla ole vaatteita. Ja mitä enemmän kollektiivisen valheen ylläpitämiseksi joudutaan ponnistelemaan, sitä raskaammaksi elämä käy kaikille, myös niille jotka haluaisivat kaikesta huolimatta uskoa järjestelmään. Jos ihmiset eivät löydä itsestään rohkeutta vastarintaan, heille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin epätoivoinen ja loputon yritys pysyä aina askeleen edellä valtiota. Arvata ja ennakoida, mitä se toivoo, odottaa ja haluaa. Lopulta Boye vaikuttaa kysyvän samaa kuin “Uljaan uuden maailman” luoja Aldous Huxley. Voisimmeko myöntää kaukokaipuumme vapaampaan elämään ja vähemmän täydelliseen yhteiskuntaan?
Karin Boye: Kallokaiini. Kiuas, 2021, s. 244. Suomentanut ja kirjailijaesittelyn kirjoittanut Olli Virtanen.