Kotimaa Politiikka Rikos

Ainakin viidellä ehdokkaalla tuomio lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Kuvasta puuttuvat Jarmo Salminen (sd.) ja Niko Hakasalo (ps.), joiden ehdokkuussivut eivät ole enää näkyvillä. Kuva: kuvakaappaus/X.

Yksi ehdokkaista on SDP:n ja yksi Vapauden liiton ehdokas. Kolme ehdokkaista on perussuomalaisia.

Ainakin neljällä alue- tai kuntavaaliehdokkaalla on vuosina 2019-2024 saatu tuomio lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kertoo Helsingin Sanomat. Tämän lisäksi yksi ehdokas on saanut tuomion törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä joulukuussa 2013.

HS selvitti perusmuotoisen tekomuodon syytteet, jotka on nostettu vuonna 2018 tai sen jälkeen. Törkeät tekomuodot tutkittiin yli 20 vuoden ajalta.

Tuorein tuomio on HS:n mukaan Vapauden liiton vantaalaisella alue- ja kuntavaaliehdokkaalla Marko Koivulla, joka tuomittiin viime vuoden helmikuussa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä viiden kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Rikos tapahtui vuonna 2016. Käräjäoikeuden päätöksen perustelut on HS:n mukaan salattu. Ehdollisen vankeusrangaistuksen koeaika jatkuu tämän vuoden elokuuhun saakka.

SDP:n pälkäneläinen kuntavaaliehdokas Jarmo Salminen puolestaan tuomittiin kesäkuussa 2020 lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Salminen sai kahdeksan kuukautta ehdollista vankeutta.

Tuomioon johtanut teko tapahtui HS:n mukaan automatkan yhteydessä kesällä 2016. Salminen oli asian käsittelyn yhteydessä myöntänyt koskeneensa uhria haarovälistä tai läheltä haaroväliä housujen päältä. Tekohetkellä Salminen oli 57-vuotias ja lapsi 11-vuotias.

Salminen sanoo HS:lle, että hän ei ole kertonut rikostuomiostaan puolueelle, koska tuomio on väärä. Hänen mukaansa lapset yrittivät kiristää häneltä rahaa ja juttu keksittiin sen takia.

Perussuomalaisilla useita tuomioita

Perussuomalaisten Kouvolan kuntavaaliehdokas ja Kymenlaakson hyvinvointialueen aluevaaliehdokas Nico Laakso on HS:n mukaan tuomittu lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Laakso sai kuusi kuukautta ehdollista vankeutta.

Rikokset tapahtuivat maalis-joulukuussa 2016. Tuomion mukaan Laakso oli tekoaikaan 21-22-vuotias ja uhri oli 14-15-vuotias. Laakso sanoo HS:lle, että kyse oli seurustelusuhteesta ja hän on edelleen ”niin sanotun uhrin” kanssa hyvissä väleissä. Laakson mukaan hän ei ole kertonut tuomiosta puolueelle.

Laakson isä on kansanedustaja Sheikki Laakso.

Perussuomalaisten Orimattilan kuntavaaliehdokas Ville Nukarinen on puolestaan tuomittu 13-vuotiaan lapsen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Nukarinen sai vuoden ja kuusi kuukautta ehdollista vankeutta.

Teoissa oli tuomion mukaan kyse sukupuoliyhteyksistä lapsen kanssa vuonna 2012. Nukarisen mukaan hän ei ole kertonut tuomiosta puolueelle ennen vaaleja.

Lisäksi HS kertoi aiemmin perussuomalaisten kunta- ja aluevaaliehdokas Niko Hakasalon yhdeksän kuukauden ehdollisesta vankeusrangaistuksesta, jonka koeaika kestää tämän vuoden marraskuuhun. Hakasalo on tuomittu lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta.

Hakasalo sanoi HS:lle kertoneensa puolueelle tuomiosta hakiessaan ehdokkuutta. Puolue kiisti tämän.

STT

Tilaa
Ilmoita
0 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit