Vaikka olin jo pikkupoikana verrattain liikunnallinen, en syystä toisesta innostunut joukkuelajeista erityisesti. Muistan kun muutaman kaverin vanhemmat toistivat usein lausetta: ”Kun pojat pelaa palloa niin ei ole aikaa pahantekoon!” Eli toisin sanoen pienillä vintiöillä on energiaa, ja jos he potkivat palloa kentällä niin ei ole niin paljon aikaa vaikkapa kivittää ikkunoita. En voi sanoa olleeni erityisen filosofinen tuohon aikaan, mutta lausahdus oli ainakin alitajuntaisesti varsin epäinspiroiva. Pelaaminen saattaa olla hyödytön aktiviteetti, mutta sille ei tarjottu muuta merkitystä kuin välttää pahantekoa. Samankaltaista päättelyä on joskus tarjottu pakolaisten rikostilastoissa, jalkapallo tai muu harrastaminen nähdään rikollisuutta vähentävänä toimintana.
Julius Evola käsittelee erään tunnetuimman teoksensa Revolt against the modern world loppupuolella yleisesti nykymaailman toimintoja ja aktiviteetteja, erityisesti sitä, kuinka niillä ei ole yhteyttä mihinkään korkeampaan periaatteeseen. Urheilua käsitellään varsin lyhyesti, joskin verrattain suorasukaiseen tyyliin. Vaikka jonkin korkeamman kokemisen (väliaikainen) mahdollisuus urheilun kautta mainitaan, johtopäätös on, että nykymaailman urheilu on pitkälti päämäärätöntä aktiviteettia, joka vetoaa ensisijaisesti niin sanottuun tavalliseen kansaan.
Kuten olen aiemminkin sanonut, Evolan ajatuksenjuoksu on monesti erittäin korkealentoista ja myös hänen kritiikkinsä tiukkaa. Mukaan lukien konservatiivisia ja traditionalistisia ajatuksia kannattavat ihmiset, emme välttämättä ole erityisen yksimielisiä siitä, mikä ja mitkä aktiviteetit elämässä ovat oikeasti merkityksellisiä. Palaten lapsuuden kavereideni vanhempien lausuntoihin: urheilu voitaisiin myös nähdä parempana keinona kuluttaa aikaa kuin videopelit tai saippuaoopperoiden katsominen. Evolan kritiikistä urheilua kohtaan voidaan kuitenkin poimia ainakin se käytännöllinen johtopäätös, että urheilulla olisi hyvä olla jokin korkeampi päämäärä. Urheilulla on toki monia positiivisia puolia terveyden, rentoutumisen ja luonnon kokemisen ja arvostamisen saralla.
Itsepuolustus- ja kamppailulajit ovat hyödyllisiä oman itsen ja läheisten suojelemisen kannalta. Mäkihyppyä käsittelevässä dokumentissa mainittiin, että sodanjälkeisenä aikana mäkihyppy ajateltiin miesten rohkeutta edistävänä lajina ja siten hyödyllisenä maanpuolustukselle. Vaikka intohimoinen mäkihypyn promootio Suomen turvallisuuden edistämiseksi voi kuulostaa hupaisalta ajatukselta nykypäivänä, jonkinlainen yhteys korkeampaan periaatteeseen, tässä tapauksessa isänmaan puolustamiseen, oli silti olemassa. Vaikka kattava historiallinen analyysi ei ole tässä yhteydessä tarpeen, voimme mainita kuinka urheileminen oli monissa vanhoissa kulttuureissa ensisijaisesti sotilasluokan aktiviteetti. Sotilaiden tulee olla hyvässä kunnossa ja niin sanottu urheileminen liittyi yleensä suoraan sotataitojen ylläpitoon, vaikka viihdearvo tavalliselle kansalla saattoi olla mukana. Kansainväliset kilpailut ja olympialaiset ovat toki jollain tasolla kansallishenkeä nostattavia, mutta jos tarkastelemme urheilua massaviihteenä, se toimii hyvin pitkälle markkinatalouden ehdoilla. Eri lajien parhaat tienaavat huomattavia summia ja varsinkin joukkuelajeissa seura voi vaihtua usein. Ihmisillä on seuroja, joita he kannattavat, monesti toisissa maissa tai toisilla mantereilla. Joukkueessa saattaa pelata muutama henkilö, jotka ovat kannattajan kotimaasta kotoisin, mutta muuten kannattajilla ei ole mitään todellista yhteyttä tiettyyn joukkueeseen.
Nykypäivän päämäärättömässä maailmassa suositun urheiluseuran kannustaminen tarjoaa jonkinlaista identiteettiä. Ottelut ja niiden tulosten seuraaminen on viihdettä ja ajankulua. Lähes kaikesta urheilusta lyödään myös vetoa, joka on miljardiluokan liiketoimintaa, vedonlyönti tuo lisää jännitystä. Uhkapelillä ja vedonlyönnillä on edelleen ainakin jonkin tasoinen moraalisesti negatiivinen mielikuva. Tämän vastapainona uhkapelejä pyörittävät organisaatiot kuten Veikkaus harjoittavat hyväntekeväisyyttä. Vaikka rahojen häviäminen harmittaisi tai niin massaurheilu kuin sen puolesta pelaaminen tuntuisi joskus typerältä, mielikuva hyväntekeväisyyteen osallistumisesta tuo alitajuntaista moraalista vastapainoa.
Miro Sarola. Kriittiset sanat kohdistuvat myös itseeni, suosikkilaji on alppihiihto, joskin myös massaurheilua kuten jääkiekkoa tulee seurattua.
Mitä tulee jopa YLE:n urheilutoimituksen tuotantoon. On sekin niin mädätettyä, ettei sitä jaksa katsoa kuin piru itse!
Tahko Pihkala ja pesäpallo,
antaa hyvät valmiudet rintamalle!
Puhumattakaan siitä markkinatalouden raadollisuudesta, jonka varjolla rakennetaan kokonaisia kaupunkeja vain yksien kisojen vuoksi.
Suuret globalistifirmat sitten mainostavat joka kohdassa missä on tyhjää tilaa samalla rahalla kuin suomen valtion vuosibudjetti on.
Urheilusta on tullut vain sivujuonne markkinointiin, media ei huomioi sitä kuin kohuskandaalien kautta kuka on kuksinut ketä urheilijakyläsä ja keneltä löytyi vicks formulaa vahvempaa troppia.
Ruohonjuuritason urheilukin on korruptoitu esim. jääkiekko. Nuorten harastus maksaa varusteiden lisäksi tonneja vuodessa ja kauanko sekin harrastus enemmistöllä kestää. Aniharva lähtee sinne NHL/KHL kaukaloihin vuolemaan kultaa.
Wanhaan hyvään aikaan tuokin laji oli tervehenkistä urheilua joka kustansi sen mailan ja luistimet, sanomalehteä laitettiin hieman housujen alle ettei kiekko tahi toisen maila ottanut niin makiaa sääreen. Joillakin oli kypärä ja sekin oli perinnöksi saatu isoveljeltä tahi sukulaiselta, harvalla niitä oli.
Ilman tuhansien markkojen/eurojen varusteita hupia riitti tunneiksi, parhaimmillaan vanhemmat tulivat kentän reunalle seuraamaan ja paistamaan makkaraa, perheen pienimmätkin saivat telmiä lumessa/pulkkamäessä riittävästi.
Uutisten aikaan kotona sitten hieman paikkailtiin, nautittiin yhdessä iltapalaa. Ei ollut tappeluita nukkumaan menosta, kun kaikilla oli takki tyhjä ja hyvä mieli.