Kotimaa Politiikka Uutiset

Sinimusta Liike: Turun kaupunki toimii mielivaltaisesti

Kuva: Sinimusta Liike.

Sinimustan Liikkeen Varsinais-Suomen piiri haki 11. joulukuuta Turun kaupungin torivalvojalta paikkaa Turun Kauppatorilta. Lupa halutulle päivällä saatiin, mutta tunti luvan myöntämisen jälkeen lupa yllättäen peruttiin.

Perusteluna luvan peruuttamiselle annettiin uusi, tänä vuonna käyttöön otettu sääntö, joka kieltää muiden kuin puoluerekisterissä olevien poliittisten yhdistysten mahdollisuuden varata paikkaa Turun Kauppatorilta. Heinäkuussa 2024 Sinimusta Liike järjesti kannattajakorttien keräyksen torilla, joten ilmeisesti sääntö on annettu tämän jälkeen.

Tämä julkaisematon sääntö kieltää täten kaikkien puolueiksi haluavien yhdistysten kannattajakorttien keräämisen Kauppatorilla. Lisäksi sääntö kieltää tulkintamme mukaan myös sitoutumattomien ehdokkaiden valitsijayhdistysten kannattajakorttikeräykset vaalien alla, mikä on vastoin yleistä vaalikäytäntöä ja tervettä järkeä. Esimerkiksi presidentinvaaleissa Mika Aaltola tai Pekka Haavisto eivät olisi säännön mukaan saaneet kerätä valitsijayhdistyksilleen kannattajakortteja Turun Kauppatorilla.

Sinimusta Liike muistuttaa, että monien poliittisten yhdistysten paikalliset toimijat ovat järjestäytyneet alueellisiin yhdistyksiin ja järjestöihin, jotka eivät ole rekisteröityneitä puolueita. Täten myös heidän toimintansa torilla on uuden säännön mukaan kielletty. Asia on huolestuttava siinäkin mielessä, että tätä kirjoitettaessa Turun kaupungin määrittelemät poliittisen tapahtuman tai järjestön kriteerit eivät ole yleisessä tiedossa. Täten Turun kaupunki voi mielivaltaisesti sanella, mitkä tapahtumat lasketaan poliittisiksi ja kielletään.

Turun kaupunki ymmärsi ilmeisesti itsekin mahdollisesti laittoman hätävalheelta kuulostavan linjauksensa ongelmat, joten he lähestyivät Varsinais-Suomen piiriä sähköpostitse ja listasivat syitä toritapahtuman perumiseen. Turun kaupunki kuulemma edellyttää sopimus- ja yhteistyökumppaneiltaan ihmisoikeuksien, tasa-arvon, yhdenvertaisuusperiaatteiden, työelämän perusoikeuksien, YK:n yleissopimusten, kansainvälisen talouden ja kaupankäynnin rajoitteiden sekä voimassa olevan lainsäädännön noudattamista, eikä kaupunki voi antaa maankäyttölupaa näitä rikkoville tahoille.

Sinimustan Liikkeen toiminta ei kuitenkaan parlamentaariseen politiikkaan tähtäävänä puoluehankkeena riko näitä säädöksiä, vaan toimii niiden puitteissa, kuten muutkin demokraattiset puolueet. Sinimusta Liike on täysin laillinen yhdistysrekisteriin merkitty kannattajakortteja keräävä puoluehanke, jonka yleisohjelman sekä säännöt on oikeusministeriö hyväksynyt. Tämän pitäisi jo riittää tapahtumalupaan Turun Kauppatorilla. Kysymmekin Turun kaupungilta, missä ja milloin olemme syyllistyneet rikkomaan listaamianne periaatteita, ja oletteko valmiita asettamaan itsenne suomalaisen oikeuslaitoksen sekä oikeusministeriön yläpuolelle tulkinnoissanne?

Mielestämme on ilmiselvää, että Turun kaupunki ei yksinkertaisesti vain halua telttaamme Kauppatorille ja yrittää keksiä tekosyitä tapahtumamme kieltämiselle. On huolestuttavaa, että Turun kaupungin hallintokoneisto pyrkii byrokratiallaan tukahduttamaan sekä sensuroimaan muiden kuin heidän omiin näkemyksiinsä sopivien, veroja maksavien sekä lakeja noudattavien kansalaisaktiivien toimintaa.

Sinimusta Liike tuomitsee Turun kaupungin virkamiesten mielivaltaisen toiminnan ja tulee valittamaan asiasta eteenpäin.

Sinimusta Liike

Sinimusta Liike kerää puolueeksi päästäkseen kannattajakortteja. Allekirjoita kannattajakortti täällä.

Tilaa
Ilmoita
1 Kommentti
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
John Quiman

Mielivalta on vihervassujen ja muiden suvakkien ohjenuora, koska se toimii ideologian hyväksi paremmin kuin lait.