Kotimaa Politiikka

Opettaja näytti kotipornoa Aalto-yliopiston kurssilla – Koneen säätiö rahoittanut työpajoja

Aalto-yliopisto. Kuva: Wikimedia Commons / BY-SA 4.0 / Aatu Dorotšenko.

Opettaja esitti itsetehdyn pornovideon Aalto-yliopiston kurssilla, kertoo Yle. Koneen säätiö on myöntänyt apurahaa kyseiselle online-seksityö-projektille, jossa julkaistaan kuvia ja videoita pornografisista sisällöistä tunnetuilla sosiaalisen median alustoilla.

Aalto-yliopistossa pidettiin syksyllä poikkeuksellinen kurssi.

Tapauksesta uutisoineen Ylen mukaan kurssilla opettanut Aku Meriläinen näytti opiskelijoilleen itse kuvaamaansa kotipornofilmiä.

Ylen mukaan Meriläinen esitti videolla sooloseksiä. Videolla näkyi erektiossa oleva penis ja tavaroita, joita työnnetään peräaukkoon.

Ylen mukaan opiskelijat saivat halutessaan tulla luennolle myöhässä, joten heidän ei tarvinnut nähdä videota.

Ylen haastattelema Mari Kosunen ei osallistunut luennolle. Hän kuitenkin arvelee, että osalla opiskelijoista kynnys olla osallistumatta luennolle saattoi olla korkealla.

– Hän on opettaja, joka antaa kurssista arvosanan. On hyvin vaikeaa olla menemättä katsomaan sitä, vaikka meille sanottiin, ettei sitä tarvitsisi selitellä mitenkään.

Kosunen itse koki tilanteen ahdistavaksi ja lähetti palautetta Meriläiselle.

– Opin sen avulla aiheen herkkyydestä ja niistä keinoista, joilla voin tutkimustani käsitellä sekä esittää, Ylen tavoittama Meriläinen sanoo.

Ylen mukaan Meriläinen on MS-tautia sairastava tohtoriopiskelija ja taiteilija, joka tekee muun muassa rampapornoa.

Meriläinen selitti Ylelle, että hänellä on ”hirveän vähän pedagogista taustaa”.

Koneen säätiön rahoittamia työpajoja ja projekteja

Aku Meriläinen, 39, on suomalainen muunsukupuolinen mediataiteilija ja videosuunnittelija. Meriläinen on Aalto-yliopiston tohtoriopiskelija.

Meriläinen on myös ollut mukana kolmessa eri muunsukupuolisten sateenkaari-ideologisessa työpajassa, joihin Koneen säätiö on avokätisesti myöntänyt apurahoja.

Ensimmäinen Meriläisen työpaja-projekti on ”Queer AI -projektin työpajan järjestäminen, tekoälyn toteuttaminen ja esityksen tekeminen”, johon Koneen säätiö myönsi 119 400 euroa apurahaa vuonna 2020.

Queer AI on #digiteatterin, LHBTIQ-aktivisti Annu Kemppaisen ja tietojenkäsittelytieteen FM Essi Salmenkiven suunnittelema tekoälyprojekti. Projektin päämääränä on toteuttaa sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisesti hahmottava tekoäly, tuottaa esitys kyseisen tekoälyn ympärille ja vaikuttaa tekoälykehityksen läpinäkyvyyteen ja inklusiivisuuteen”, kuvaillaan projektia Koneen säätiön verkkosivulla.

Toinen Meriläisen projekti on ”Nakurampa – taiteellinen prosessi ja sosiaalinen media haastamassa syrjiviä kulttuurisia piirteitä rampaperspektiivistä”. Kyseiselle projektille Koneen säätiö myönsi 76 000 euroa apurahaa vuonna 2022.

”Nakurampa on monivuotinen online-performanssi ja osa Aku Meriläisen taiteellista tutkimusta. Se käsittelee taiteellisen prosessin keinoin vammattoman, heteroseksuaalin ja cis-sukupuolisen ruumiin taipumusta näyttäytyä normina seksuaalisuuden ja seksityön yhteydessä sosiaalisessa mediassa. Nakurammassa Meriläinen tekee online-seksityötä julkaisemalla kuvia ja videoita pornografisista sisällöistään tunnetuilla sosiaalisen median alustoilla avoimesti MS-taudin kanssa elävänä, muunsukupuolisena ja panseksuaalina ihmisenä”, kuvaillaan projektia Koneen säätiön verkkosivulla.

Kolmas Meriläisen projekti ”Kotiteatterin kiertuetoiminta sekä Makuuhuoneessa-teos” sai Koneen säätiön myöntämää apurahaa 100 000 euroa vuonna 2023.

”Kansanesitystaideryhmä Kotiteatteri valmistaa esityksiä yksityiskoteihin huone kerrallaan ja vie esitystaidetta ympäri Suomen maakunta kerrallaan. Ensimmäisessä esityksessämme Olohuoneessa (2018) yleisö kokoontuu tankotanssitangon ympärille seuraamaan tankotanssia, kansallispukuja, kahvinjuontia, löhöilyä, treenausta, hikeä ja pieruja.

Toisessa esityksessä Pihalla (2021) asetumme yleisön kanssa talon ja metsän välimaastoon hakemaan vastauksia mm. koronapandemian, ekokriisin ja sukupuolen mukanaan tuomiin haasteisiin.

Tulevassa kolmannessa esityksessä Makuuhuoneessa painitaan intiimiyden, seksuaalisuuden, vanhemmuuden, yksityisen ja julkisen kanssa. Työryhmä opettelee painimaan ja kutsuu yleisön kodin suojatuimpaan kolkkaan, sängyn ympärille. Kotiteatterin tavoitteena on popularisoida uutta esitystaidetta, elvyttää kyläilyn katoavaa kansanperinnettä sekä ulottaa kiertuetoiminta alueille, joilla esitystoimintaa ei normaalisti ole”, kuvaillaan projektia Koneen säätiön verkkosivulla.

Koneen säätiön verkkosivujen mukaan Meriläisen projekteille on myönnetty viime vuosina apurahoja lähes 300 000 euron edestä sateenkaari-ideologian edistämiseen myös opetusohjelmissa.

Kone Oyj:n omistama Koneen säätiö jakaa vuosittain vähintään satoja tuhansia euroja äärivasemmistolaisille, valkoisia vihaaville ja sateenkaari-ideologian lobbausta edistäville toimijoille, kuten esimerkiksi Elokapina-järjestölle.

Lähde: Yle, Partisaani

Aalto-yliopisto selvittää syrjitäänkö Suomessa asuntolainamarkkinoilla etnisyyden perusteella

Elokapina-liikkeen toimintaan liittyviä syytteitä rahankeräysrikoksesta, petoksesta ja julkisesta kehottamisesta rikokseen

Poliisihallitus tutkii, voisiko Elokapinan lakkauttaa

4 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Henri Hirn

mikä helvetin sick pornu säätiö tämä kone on.onko koneen säätiöllä jo omaa lapsipornotuotantoa

John Quiman

Jotenkinhan se porno ja seksi on saatava opiskelijoiden päihin keskeiseksi asiaksi ja tuosta voi aloittaa, kun se on olevinaan rehellinen tutkielma.

Toni Lajos

Sukupuolisesti vinksahtaneiden ohjelman tekoon satsatut varat takavarikoitava, tekijät saatettava leivättömän pöydän ääreen, kaippa siihen syitä löytyy.

Marko Kristian

Tämmöstä se ”korkeasti koulutettu” porukka vihervasemmistossa kai nykyään on.
Runnkkaaminenkin on taidetta, kun on sopivasti ”muunsukupuolinen”