Eurooppa Historia Uutiset Ympäristö ja luonto

Ruotsi: Muuttuva ilmasto tuo historian esiin

Kuva: Pixabay.

Jäätiköitten sulaminen paljastaa jään alle jääneet jäljet ihmisistä. Sveitsissä paljastui vastikään vetäytyvän jään alta roomalainen linnaleiri, ja Norjan sekä Ruotsin jäätiköiltä löytyy muinaismuistoja historiasta.

Viime kesänä Saamenmaan jäätikköarkeologia- projekti löysi muun muassa viisitoista nuolenvartta, joista kahdessa oli kivikärki yhä paikoillaan. Useassa nuolessa oli jäljellä vuosituhansia sitten eläneitten nuolten valmistajien sitomat, kärkiä kiinnipitävät solmut.

Löydetyt nuolet ajoitetaan laboratoriossa, mutta aiempien vastaavien löytöjen perusteella nuolet ovat 2000-3000 vuotta vanhoja.

”Tämä auttaa tutkimaan Norrlannin historiaa”, sanoo Tukholman yliopiston professori Kerstin Lidén. ”On tärkeää saada yleiseen tietoon, että Norrlannilla todella on esihistoria”.

Saamenmaan jäätikköarkeologia- projekti on jatkunut jo neljä vuotta, mutta kuluneen kesän retkikunta löysi enemmän jään säilyttämiä muinaismuistoja kuin aiemmat.

Jäätikkö vetäytyy nopeaa tahtia. Tämän kesän löydöt olivat vielä edellisenä kesänä pysyvän jääpeitteen alla.

Tehdyistä löydöistä päätellen, jään sulaessa sen alta löytyy vielä enemmän esineitä muinaisuudesta.

Muinaismuistojen etsinnällä on kuitenkin kiire, sillä jää on säilönyt muinaismuistot, mutta jään sulaessa esineet ovat vaarassa tuhoutua sään armoilla.

”Meidän täytyy mennä ja etsiä lujemmin, sillä muinaismuistot tuhoutuvat ja samalla katoavat todisteet alueen esihistoriasta”, summaa Kerstin Lidén.

Lähde SVT

Tilaa
Ilmoita
4 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Kääpä

Napajäätikkö ei ainakaan sula vaikka sitä väittäsi kuka, sillä jäätikkö on vanhvistunut jo vuosia, vuosikymmeniä. Kaikki jotka lapioi ”todisteita” kulkee nykywaketuksen jälkiä olevassa sairaassa uskossa johokin ilmastomuutokseen jota ei ole olemassakaan, samanalailla on ilmastomuutos olemassa kun väite että mieskin synnyttää. Päätelkää siitä.

Ilkka Manttari

Siinä mielessä on olemassa, että vakaata ilmastoa ei ole. Se harha on ilmeisesti saanut alkunsa siitä että ihmisen elämä on aika lyhyt ilmaston ajanjaksoihin nähden. Se on aina muuttunut, kyse on vain ajanjaksoista. Ei muutama tuhat vuotta mitään ole kun kyse on ilmastosta johon vaikuttaa niin moni asia, muut aurinkokuntamme kappaleet mukaan luettuna, eikä aurinko vähäisimpänä.

Kääpä

Niimpä. Nykytollot lukeekin ilmastomuutokseksi säävaihtelut ja vuodenaikojen vaihtelut.

Peter Kreisler

Juuri näin, kokonaisuudessa ollaan menossa kohti kylmempää ilmastoa, tosin hyvin hitaasti.