Kotimaa Maahanmuutto Politiikka

Hallitus esittää kiristyksiä maasta poistamiseen

Metsälän säilöönottoyksikkö Helsingissä, 2023. Kuva: kuvakaappaus, street view, Google Maps

Hallitus esittää tiukennuksia maasta poistamiseen liittyvään lainsäädäntöön. Muutoksia esitetään muun muassa maahantulokieltoihin ja säilöönottoon.

Hallitus haluaa, että jatkossa kolmannen maan kansalaiselle voitaisiin määrätä määräaikainen maahantulokielto enintään 15 vuodeksi. Nykyisin mahdollisia ovat viiden vuoden määräaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva kielto. Kiellon määräämistä myös tehostettaisiin tietyissä tilanteissa.

Jatkossa Suomen ulkopuolella olevan ulkomaalaisen oleskelulupa voitaisiin perua ja maahantulokielto määrätä yleisen järjestyksen ja yleisen turvallisuuden tai kansallisen turvallisuuden vaarantamisen vuoksi ilman kuulemista Suomessa.

Säilössä voisi pitää pidempään

Säilössäpitoa laajennettaisiin muun muassa niin, että ihmistä voitaisiin pitää säilössä enintään 18 kuukautta nykyisen 12 kuukauden sijaan. Säilössä pitämistä voisi myös pidentää 6 kuukaudesta 12 kuukauteen jo ennen maastapoistamispäätöstä. Henkilön pitäisi tuolloin olla vaaraksi yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle tai kansalliselle turvallisuudelle. Lakiin myös lisättäisiin mahdollisuuksia ottaa henkilö säilöön yleisen järjestyksen turvaamiseksi.

Lisäksi lainvalmistelussa tarkasteltiin mahdollisuuksia kiristää Suomen tulkintaa EU:n paluudirektiivistä. Esityksessä otettaisiin näitä tiukennuksia käyttöön.

Sisäministeriön tiedotteen mukaan tarkoituksena on muun muassa tehostaa maasta poistamista sekä turvata yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Lakien olisi tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian.

STT

Tilaa
Ilmoita
2 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Kääpä

Niimpä varmaan, Eu säätelee ja Suomi tottelee kaikkea mitä käsketään. Näiltä osin voikin kertoa että ei tapahdu yhtään mitään mitä nuo sanoo ”tiukentuvan”.

Viimeksi muokattu 21 tuntia sitten by Kääpä
John Quiman

Maahantulokielto enintään koko elämän ajaksi pitäisi olla mahdollista. Saavat sitten delattuaan tulla henkinä liihottelemaan, jos viitsivät. Sitä kun ei voi estää.

Maasta poistamista voi tehostaa siten, että laittomasti maassa oleva laitetaan suljettuun laitokseen, josta pääsee pois, kun ilmoittaa palaavansa kotimaahansa vapaaehtoisesti. Sieltä saa kyydin ja vartijat mukaansa, jotta varmistettaisiin henkilön todellakin poistuvan kotimaahansa. Mikäli on ollut laittomasti maassa ja joutunut laitokseen odottelemaan vapaaehtoisen paluun haluja, kielletään Suomeen tuleminen kymmeneksi vuodeksi automaattisesti.

Viimeksi muokattu 23 tuntia sitten by John Quiman