Muu maailma Rikos

Jopa 10 vuoden vankeus uhkaamassa sateenkaarimuraalia vandalisoineita teinejä Amerikassa

Kuva: Kuvakaappaus/Youtube.

LGBT-väki ja heidän ideologiansa ovat lain erityisessä suojeluksessa.

Kolme teini-ikäistä saatetaan tuomita jopa kymmeneksi vuodeksi vankilaan näiden tuotettua jarrutusjälkiä sähköskoottereilla LGBT-ideologiaa juhlistavalle, asvalttiin maalatulle sateenkaarimuraalille Spokanessa, Yhdysvaltain Washingtonissa.

19-vuotias Ruslan V.V Turko ja kaksi nimettömäksi jäänyttä alaikäistä joutuvat vastaamaan syytteeseen ”ensimmäisen asteen pahantahtoisesta ilkivallasta.” Syyttäjä vaati 15 000 dollarin takuiden maksamista vangittun Turkon vapautumisesta, sanoen sen kattavan muraalin uudelleen maalaamisen kulut. Hänet lopulta vapautettiin sillä ehdolla, että hän ei lähesty homomuraalia.

Nuoret olivat jääneet teostaan kiinni silminnäkijöiden tultua kuvaamaan heitä itse teossa ja käskeneet näitä lopettamaan. Yksi teineistä oli vastannut heille huutamalla ”Haista v***u hinttari!”

Spokanen kaupunki oli juuri maalauttanut muraalin uudestaan aiemman vandalisoinnin myötä, jolloin tuntemattomaksi jääneet henkilöt olivat kaataneet palavaa nestettä sen päälle.

Lähde: Daily Mail

5 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Marko Kristian

USA jota siis Suomi nykyään seuraa täysin sokeasti, ja venäjäpelossa ollaan jopa itsenäisyys heille luovutettu, on nykyään täysin sairas maa kaikinpuolin.
Suomessa kirjotetaan USA:n tulevista vaaleista, ja koska täällä vaikka ei suomalaiset edes äänestä niin media on järjettömän puolueellinen, ja siksi täällä iso osa ihmettelee miksi joku äänestää trumppia.
Kannattaa lukea edes pieni osa mitä USA:ssa tapahtuu maan vanhimmasta joka päivä ilmestyvästä sanomalehdestä https://nypost.com/
Se antaa edes vähän puolueettoman kuvan maasta.
Biden kielsi kyseisen lehden toimittajia osallistumasta valkoisen talon lehdistötilaisuuksiin, kun kehtasivat julkaista jutun Hunter Bidenin läppäristä jonka sanoivat olevan ”venäjän disinformaatiota” ennen 2020 vaaleja. Nythän se on ihan oikeudessa näytetty toteen että läppärin tiedot oli ihan oikeita, silti valtamedia USA:ssa eikä edes Suomessa siitä kirjoita sanaakaan.

John Quiman

Aika paksua. Ei Suomi ole luovuttanut itsenäisyyttään USA:lle, paitsi niiden mielestä, jotka vastustavat Nato ja muita yhteistyösopimuksia. Heillä kun ei tunnu olevan totta olevia argumentteja.

Ovatko Norja, Tanska ja Ruotsi luovuttaneet itsenäisyytensä USA:lle? Norja ja Tanskahan ovat olleet Natossa sen alusta lähtien? Eivätkö Norja ja Tanska ole olleet itsenäisiä, vaan USA:n määräysvallassa sitten vuoden 1949?

Marko Kristian

Lähinnä paksua on sun sanomiset taas.
Sehän on niin DCA sopimuksessa muotoiltu että sinäkään et voi erehtyä.

John Quiman

Norjalla, Ruotsilla, Tanskalla ja monilla muillakin on samat sopimukset. Tulkitset ilmeisesti sopimusta venäjämielisten lasien läpi, koska tulkintasi on kopio itämielisestä halusta määritellä asioita.

Oletko lukenut kyseisen sopimuksen? ilmeisesti et tai venäjämieliset lasit ovat vääristelleet sen sisältöä.

Sopimuksen voi lukea kuka haluaa:
https://drive.google.com/file/d/1ZghQF6dbaiWzSN2cVbJzipTn46QciuqZ/view

Viimeksi muokattu 4 kuukautta sitten by John Quiman
Marko Kristian

Enkä edes sanonut sitä että naton takia olisi mitään luovutettu, vaan nää kahdenväliset sopimukset, joista meidän typerät poliitikot ei ymmärrä yhtään mitään.

Uusimmat uutiset