Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus käsitteli 21.6.2023 törkeää veropetosta ja törkeää kirjanpitorikosta lohjalaisen ravintolan toimintaan liittyen. Tutkinta oli täynnä epäselvyyksiä ja ristiriitaisuuksia. Lisäksi asian käräjäkäsittely venyi ja siirtyi, koska kuultavia oli hankala tavoittaa. Kaikki syytteet hylättiin.
Syyttäjä vaati rangaistusta törkeästä veropetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta kahdelle ulkomaalaistaustaiselle miehelle. Epäiltyjen rikosten tekoaika oli vuosina 2013-2014 lohjalaisessa ravintolassa.
Yhtiön omistaja ja hallituksen ainoa jäsen on ollut turkkilaistaustainen nainen, mutta hänen mukaansa yhtiön asioita on hoitanut hänen silloinen miehensä, jolla ei voinut olla muodollista asemaa näkyvillä yhtiön papereissa ”erinäisistä syistä”. Pariskunta on asunut Turkissa verotarkastuksen aikana, ja yhtiön asioita on hoitanut valtakirjalla 3.7.2014 alkaen omistajan veli, joka on merkitty yhdyshenkilöksi yhtiön veroilmoitukseen vuodelta 2013. Pankin tietojen mukaan veljellä on ollut laajat käyttöoikeudet yhtiön tiliin kesäkuussa 2013 ja sitä ennen valtakirjoja käteisnostoihin.
Verotarkastuksen mukaan käteistä on käytetty runsaasti ostoihin, mutta sitä ei ole kirjattu päiväkohtaisesti aikajärjestykseen. Aluehallintoviraston alkoholin ostotietoja on verrattu arvioituihin myyntitietoihin, ja määrä eroaa kassaraporttien mukaisesta myyntien määrästä merkittävästi. Laskelmien mukaan yhtiön kirjanpidosta puuttuu vuonna 2013 alkoholinmyyntiä 53 443,38 euroa.
Vuonna 2012 yhtiön omistaja puolisoineen on lähtenyt Turkkiin pidemmäksi aikaa, ja antanut ravintolatoimintansa tuntemansa nyt epäiltynä olleen turkkilaistaustaisen miehen hoidettavaksi. Miehelle oli annettu myös yhtiön pankkikortit, tilin tunnusluvut sekä avainlukulistat. Omistajalle on myöhemmin kerrottu, että myös toinen ulkomaalaistaustainen mies on ollut mukana toiminnassa, joka oli toisena epäiltynä törkeästä veropetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta. Omien sanojensa mukaan hän on ollut vain auttamassa, koska hänellä on oman ravintolansa puolesta kokemusta. Hänen syytteensä hylättiin näyttöjen puuttuessa. Miehen omistama ravintola on siirtynyt kyseisen yhtiön omistukseen vuonna 2013.
Yhtiön omistaja ei ole osannut sanoa, kenelle veroilmoituksen antaminen olisi kuulunut. Hän ei ole kuitenkaan tehnyt ravintolatoiminnan ”luovuttamisesta” mitään asiakirjaa tai valtakirjaa, vaan kyse on ollut suullisesta sopimuksesta. Yhtiön omistaja ei tiennyt, onko hänen miehensä sopinut jotain ravintolan hoitamisesta, tai onko mies hoitanut asioita Turkista käsin. Mies on jäänyt sittemmin kadoksiin. Asiassa on tullut ilmi, että omistajan veli on nostanut yhtiön tililtä huomattavia summia ja hänen on kerrottu antaneen suuren summan käteistä omistajan miehelle. Käräjäoikeus päätti hylätä veropetossyytteen myös toisen miehen osalta, koska katsoi, ettei ravintolatoiminnassa tavoiteltu taloudellinen hyöty mennyt hänelle.
Käräjäoikeuden mukaan toinen epäillyistä, jolla on annettu ravintolatoiminta hoidettavaksi, on ollut vastuullinen ilmoittamaan kirjanpitäjälle tulot ja menot sekä tarvittavat dokumentit. Koko yhtiön ohimyynnistä tehdyt laskelmat on käräjäoikeudessa todettu luotettaviksi, mutta selvittämättä on jäänyt miten ne ovat jakautuneet näiden kahden ravintolan välillä. Koska ohimyyntiä ei ole eroteltu, ei voida tietää ylittikö tutkittavana olleen ravintolan osuus ohimyynnistä törkeän veropetoksen tunnusmerkit.
Asian pääkäsittely on ollut tarkoitus pitää toukokuussa 2020. Kaikkia kuultavia ei kuitenkaan kyetty tavoittamaan. Kaksi olennaista kuultavaa on ollut Turkissa, josta virka-apusaaminen on haasteellista ja hidasta, joten siitä on luovuttu. Myöskään elokuulle 2020 ja kesäkuulle 2022 suunnitellut istunnot eivät onnistuneet kuultavien saamisen vaikeuksien vuoksi, jolloin käsittely on siirtynyt huhtikuulle 2023.
Koska ei voitu todentaa kohteena olleen ravintolan osuutta ohimyynnistä, menettely täytti vain perusmuotoisen kirjanpitorikoksen ja sen katsottiin vanhentuneena tulleen hylätyksi.
Kumpikin vastaaja vaati korvausta 4500 euroa, hyvitysvaatimukset hylättiin. Vastaajien asianajajien korvaukset koituivat valtion vahingoksi, yhteensä 10 536,90 euroa.
