Tiedote 3.11.2022 Tulli
Tulli on tutkinut huumausaineiden salakuljetusta Ruotsista Suomeen Tornionjokilaaksossa. Huumeita yritettiin tuoda kumiveneellä Tornionjoen yli Suomeen. Osa huumeista oli kätkettynä maastoon Ruotsin puolella. Rikosta on tutkittu törkeänä huumausainerikoksena.
Tulli takavarikoi alkukesästä 2022 Torniossa viisi kiloa hasista, jonka kaksi henkilöä olivat hetkeä aikaisemmin tuoneet melomalla kumiveneellä Ruotsista Suomeen Tornionjoen yli. Joen ylitys kumiveneellä ilman pelastusliivejä oli salakuljettajille riskialtis teko, sillä joki oli tulvakorkeudessa ja virta voimakas.
Tutkinnan aikana Tulli takavarikoi myös noin neljä kiloa amfetamiinia, joka oli kätketty Ruotsin puolella maastoon rajan tuntumaan odottamaan salakuljettamista Suomeen.
”Olemme tehneet tutkinnan aikana tiivistä yhteistyötä sekä Suomen poliisin että Ruotsin tullin ja Ruotsin poliisin kanssa”, kertoo tutkinnanjohtaja Pekka Jauhola.
Törkeästä huumausainerikoksesta epäiltyinä on ollut kolme henkilöä. Tulli pidätti yhden epäillyistä välittömästi joen ylittämisen jälkeen ja kaksi muuta rikokseen osallistunutta henkilöä muutamaa päivää myöhemmin Torniossa.
Rikosjuttu on käsitelty lokakuussa Lapin käräjäoikeudessa, joka langetti tekijöille vankeutta useista huumausainerikoksista vajaasta kahdesta vuodesta viiteen vuoteen. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Rikosasiaa tutkittiin törkeänä huumausainerikoksena.
Kuvat / Tullin mediatiedote 3.11.22
Yhteyshenkilöt:
tutkinnanjohtaja, tulliylitarkastaja Pekka Jauhola
yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta p. 0295 527 150, viestinta(at)tulli.fi
Tulli
Tässä taas tulos kun Suomalaiset ”huippurikolliset” leikkivät huumeparonia
Olisin hätäpäissäni sanonut että kuvassa on kaksi vuotta vanhaa perunalaatikkoa, josta on siis parasta ennen ( parim enne, viroksi ) päiväys mennyt ohi.
Pakko olla ruotsista kun on IKEAN logo oikealla yläreunassa, vanhentunutta jauhoa?
Kysymys johon emme saa vastausta kuuluu. Olisiko Matti Vanhanen osannut kasata tämän omatoimisesti, viittaan tällä siihen että sängynlämmittäjä löytyi aikoinaan IKEA:sta ja sen matti sai joten kuten toimivaksi. Myöhemmin sängynlämmitin otti pitkät ja puhui julkisuudessa ettei ” kukkakeppi ” ollut kovin häävi rakastaja. Tät, tät, tätä em, em, em, emme tie tietenkään us, us, uskoisi to. todeksi…
😀 OMG
Joo made in Tyskland tai Thailand.
Muusia muualta voi kun ihanaa.Kohta varmaan ventanyylivelliäkin on framilla…ja sitten kaikilla oli niin mukavaa oi jospa oisin saanut olla mukana!
Ei, ne ola Ike herkulise lihpyllise. Väh aik Torniveesala. Ny herku joka lappoika et tytö nauti.
Kerrankin jotain muuta kuin sitä kauheaa rikkaruohoa joka muualla normaalimaailmassa alkaa jo olla laillista.
Voi kauheaa kun joen ylitys oli niin vaarallista virtaavassa joessa ilman pelastusliivejä. Mitäs tuosta surkuttelemaan. Harmi kun paatti ei kipannu jokeen ja rikolliset veen alle.
🙂
Kulttuurirelativismia. Noidenkin kusipäiden salakujettamat mömmöt olisivat tappaneet tai muuten tuhonneet kymmeniä hienoja nuoria, mutta huoli on vain k-päiden turvattomasta joenylityksestä. Ainoa oikea lopputulos tuosta aktivismista olisi, että joen muinaisjumalat olisivat vihastuneet ja vieneet kuriirit mennessään. Torniolaiset hirvikiväärin omistavat teini-ikäisten lasten vanhemmat voisivat toki jumalia hiukan auttaa.
Näinhän se on. Viranomaisemme ovat enemmän huolissaan rikollisten terveydestä ja elämästä. Minä en. Harmi kun paatti ei uponnut alle kosken veen ja rikolliset ruoaksi ahveneen. Toki 308 samaan tulokseen auttaneen.
https://www.thegatewaypundit.com/2022/11/go-pfizer-biontech-begin-phase-1-study-mrna-based-combination-vaccine-covid-19-influenza/?utm_campaign=later-linkinbio-gatewaypundit&utm_content=later-30776910&utm_medium=social&utm_source=linkin.bio
Ja sitten” tieteellistä” piikitystä…otatteko kausijabin sitten jos tämä tulee?Minä EN!
Nuo veijarit ei vaan anna periksi. Joko listalla on niin paljon ostettuja poliitikkoja tai yhteiskunta on vaan niin onneton tunnistamaan tuon tyyppisiä vedätysiä. Onhan se kiva uskoa ihmisten tarkoittavan hyvää vaikka tekevät siinä sivussa vähän rahaakin, ja ruumiita.
Aivan järkkyä taas tämäkin.Jäi varmaan ylimääräisiä niin onhan ne jotenkin myytävä vaikka muka ”uutta tutkimusta” varmaan tehdään just joo!
Tai kun ne on toisten (vero)rahoilla ostettu, niin pakkojako päälle ettei ehdi happanemaan varastoissa.
FBI ja US-army tekee aika isoa bisnestä, se tiedetään. En nyt tiedä miten suomessa, mutta mitä suuret edellä, sitä pienet perässä.
FBI:llähän (huom. ei FloorBall Iisalmi, Female Body Inspector,) ei ole toimivaltaa USA:n rajojen ulkopuolella ja CIA:lla ei sisäpuolella, mutta taitaa olla puurot ja vellit siinä maassa, kuten muuallakin, sekaisin.
Mutta tosi, FBI on sekaantunut rokotehuijaukseen amerikoissa.
Ja huntterin läppäriä ei löydy mistään FBI:n laatikosta….
Kuten ei löytynyt (kansallisen turvallisuuden nimissä) takavarikoituja Teslan papereita ja lopulta löytyi kuitenkin rankasti sensuroituina.
Se on tupaten täynnä K18 materiaalia, joten ei voi julkaista, eikä siitä voi puhuakaan, koska pitää suojella lapsia.
Juu sitähän siinä kuulemma on…ja lapsia suojellaan ja järjestetään draggijuhlat kouluun…voi tätä maailmaa!
Ja sitten sitä ”big guy” materiaalia….
Hyvä että jäivät edes näiden pakettien osalta kiinni. Ehkä se Ouluseudun huumeidenkäyttö nyt vähenee.
Tuo huumorin kukka on kaunein kukka 😂.
Tornion raja on niin kansainvälinen…muistuttaa Meksikon rajaakin voi että mahtavaa…rajat auki vaan ja eikun soutelemaan!
Helppoa on tuoda sieltä ”tavaraa”, joten vuotaa kuin seula!
Ihan asiasta viidenteen mennäkseni, tänään uutisissa oli että Marinin hallitusta pitää hyvin onnistuneena 53 % suomen kansasta. Huonosti pelittäneenä puolestaan 40 %… Niin, mutta jos summaa nämä luvut yhteen, on tulos 93% joten mihin se 7 % katosi. Kun tilastoa näplätään juuri tällä tavalla, saadaan kohta näyttämään siltä että 97 % on täysin marinin puolella. Jos ei unohdeta sitä 7 % lukua, niin eikös vastustavan osapuolen prosenttiluku ole 47 jolloin se erotus ei olekaan enää kuin 6 %. Alussa mainituilla luvuillahan erotus olisi 13 % 🤔
Ne yrittää ne yrittää…ja noinhan sitä kansan päätä käännetään vaikka tosiasiat olisi mitä!Aivopesua monelta taholta ja Instassa hykerrellään…aah niin ihana… jooopasejoo.
Kiesus sentään ja silleen…
Ja asiasta kuudenteen mennäkseni, Intian Delhissä on niin rankka saastepilvi että piti kieltää kokonaan ulkona liikkuminen. Missä viipyy ilmastohätilan julistajien ilmoitus mennä makaamaan sikäläiselle kadulle ? Ai niin, intiahan ei olekaan kapitalistinen maa, sillä Greta Thunbergin sanoin nyt ei ollakaan enää ilmaston puolesta liikkeellä vaan poliittisesti kaatamassa kapitalistisia yhteiskuntia. Mukavaa että greta sanoi sen ääneen minkä jokainen on tiennyt jo vuosikaudet. Ilmastolla ei ole vit***kaan väliä, tarkoituksena on sen varjolla synnyttää kommunismia.
Greta ei vaan autistisuuttaan ymmärrä, ettei kommunismilla ole suurta kannatusta ja jos sitä aletaan väkisin jakamaan, on kommarit ensimmäisenä hiekkakuopan asiakkaina. Näin se vaan on, historia kun toistaa itseään.
Voivoi äkkiä eloisat papanat sinne makoileen.Siellä on kivoja kulkijoitakin, ne märehtii mukavasti siinä vieressä pötkötellessä.
Voi se olla ettei se kelpaa kun pitää olla mäkkäriruokaa ja kiinalaiset muoviteltat ja silleen ja wifi ja kaikkea kivaa että viihtyy.Ja mikäli on uskomista ”Delhi Crime” sarjaan niin sikäläiset skoudet on niinku aika äkkipikaisia….Ei ne kysele yhtään vaan niinku pum nenuun….
Toivottavasti olet oikeassa komukoiden ”asiakkuudesta”…Mutta aika paljon niitä vattuja on poimittavaksi nyt….