Kattava ja perusteellinen katsaus Julius Evolan esittämästä kritiikistä nykypäivän henkisyyttä kohtaan vaatisi kohtuulliset perustiedot tärkeimmistä 1800-luvun jälkeen vaikuttaneista henkisistä liikkeistä, opettajista ja heidän ideologioistaan. Tässä yhteydessä keskitymme vain muutamaan tunnettuun henkilöön ja heidän opetuksiinsa. Vaikka moderneja guruja kritisoidaan läpi Evolan tuotannon, kirja ”The Fall of Spirituality – The Corruption of Tradition in the Modern World” on tärkein kirja tästä teemasta. Kirjan alaotsikko on huomionarvoinen. Evolan maailmankuvassa ja filosofiassa tradition seuraaminen on kaiken ytimessä. Tradition seuraaminen tarkoittaa aiemmin vaikuttaneiden ajattelijoiden, opettajien ja kirjoitusten kunnioittamista. Vastaavasti oman itsensä korostaminen ja kaiken aikaisemman hylkääminen, vaihtelevalla ehdottomuudella ja hieman eri painotuksilla on keskeistä modernin maailman opettajilla, joita Evola kritisoi. Jiddu Krishnamurti, Helena Blavatsky ja Rudolf Steiner nimeltä mainiten. Krishnamurti lienee ensimmäinen ja tärkein esimerkki jyrkästä traditionvastaisuudesta. Krishnamurtin sanoma on lyhykäisyydessään hylätä kaikki aiemmat opettajat ja opit, voit löytää totuuden vain oman itsesi sisältä. Vaikka tässä yhteydessä ei ole tarpeen mennä yksityiskohtiin Krishnamurtin elämän ja opetusten suhteen, hän on varsin tärkeä taustavaikuttaja nykypäivän individualistisessa henkisyydessä. Kukaan ei voi kertoa sinulle mitään sen enempää suullisesti kuin kirjojen välitykselläkään. Tämä johti toki tiettyihin paradokseihin. Vaikka Krishnamurti yritti jollain tasolla välttää gurun asemaa, hänet asetettiin guruksi, eikä hän tuota asemaa erityisesti vastustanut.
”Totuuden kauneutta ja sen syvyyksiä ei ole uskossa eikä dogmissa. Ne eivät ole siellä, mistä ihminen voisi ne löytää, sillä totuuden kauneuteen vievää tietä ei ole. Totuus ei ole kiintopiste, turvapaikka. Sille on oma herkkyytensä, jonka rakkaus ei ole mitattavissa, ei pidäteltävissä eikä koettavissa. Sillä ei ole kaupallista käyttö- ja talletusarvoa. Totuus on, kun mieli ja sydän ovat tyhjät ajatuksen luomuksista. Eivät munkit eivätkä köyhät ole lähellä sitä, eivät myöskään rikkaat. Eivät älykkäät eivätkä lahjakkaat voi koskettaa sitä. Joka sanoo tietävänsä, ei ole milloinkaan ollut sen lähellä. Ole kaukana maailmasta ja kuitenkin elä se.” (Krishnamurti, ajattomuuden liikuntoa, s. 43)
Kyseinen lainaus on hyvin tyypillistä Krishnamurtia, ”Tietön tie tunnettavaan tuntemattomaan.”
Voimme antaa Krishnamurtille tunnustusta tietyistä meriiteistä sanallisessa ilmaisussa ja runollisuudessa, älyllistä kritiikkiä hänen ajatuksensa eivät sen sijaan kestä. Antakaa esimerkki yhdestä tiedosta tai taidosta, jossa KAIKKI aikaisempi tieto on ehdottomasti väärin? Matematiikka, fysiikka, biologia, viulunsoitto, käsityöt tai taistelulajit? On täysin absurdi ajatus, että jokin tiede tai taide alkaisi ehdottomasti puhtaalta pöydältä. Uusi sukupolvi päättäisi, että kaikki aikaisempi on väärin, vain minä voin löytää totuuden ja tehdä asiat kuten parhaaksi koen. Nykyihmisillä ei ole mitään selkeää kosketuspintaa metafyysiseen maailmaan, tai sen olemassaoloon ei uskota. Krishnamurtilainen abstrakti sanojen pyörittely vetoaa siten epäilemättä moneen nykypäivän (ja 1900-luvun) ihmiseen. Krishnamurtin ideologiaton ideologia sisältää tiettyjä samoja elementtejä kuin itämaiset tyhjyysfilosofiat, kuten klassinen buddhalaisuuden lausahdus: ”Jos näet gurun, tapa hänet.” buddhalaiset kannattavat pääsääntöisesti väkivallattomuutta, lausunto viittaa yleisen selityksen mukaan siihen, että pohjimmiltaan kaikki on harhaa, mukaan lukien gurun opetukset.
Helene Blavatsky on toinen erittäin vaikutusvaltainen ja Evolan jyrkästi kritisoima modernin henkisyyden opettaja. Blavatskyn ja teosofisen yhteisön yhteydet ja eroavaisuudet Krishnamurtin kanssa eivät ole tämän artikkelin kannalta olennaisia, mutta pitkän tarinan lyhyenä versiona kerrottakoon, että teosofit pitivät Krishnamurtia Maitreyana, tai buddhan uutena tulemisena. Krishnamurtin ja teosofien tiet erkaantuivat kuitenkin.
Siinä missä Krishnamurti on vaikuttanut kaikkien auktoriteettien vastustamiseen, Blavatsky on modernin eklektisen henkisyyden tärkeitä vaikuttajia. Totuuden jyväsiä on siellä ja täällä, poimi niitä ja ymmärrä universaalit totuudet. Evolan kritiikkiin teosofiaa kohtaan voi tutustua The Fall of Spirituality kirjan neljännessä luvussa. Kyseisessä luvussa Evola viittaa aikalaisensa ja eräänlaisen oppi-isänsä Rene Guenon kirjaan: ”Theosophy – History of a Pseudo-Religion.” Kuten valveutuneemmat lukijat tietävät, teosofia termi ei viittaa pelkästään Helena Blavatskyn ja hänen seuraajiensa perustamaan uushenkiseen liikkeeseen vaan yleisesti henkisiin filosofioihin, joissa tieto ja ymmärrys Jumalasta voidaan saavuttaa ekstaattisilla kokemuksilla, suoralla intuitiolla tai henkisesti edistyneiden yksilöiden välityksellä. Mitä tulee Evolan ja Guenon näkemyksiin, Blavatsky tai hänen liikkeensä eivät tarjonneet näitä päämääriä, ja on kyseenalaista, oliko Blavatskyllä itsellään merkittävää henkistä oivallusta. Ihmisten voimakas tarve ja toive kokea jotain yliluonnollista oli voimissaan 1800-1900 lukujen vaihteessa. Spiritismiä eli yhteyden ottamista kuolleiden henkiin harrastettiin myös teosofien piirissä. Evola ei kiellä, etteikö Blavatskyllä olisi ollut mitään voimia tai meriittejä okkultistisella saralla, eikä toisaalta tuomitse tällaisia harjoitteita kristillis-dualistisesta näkökulmasta. Vaikka yhteys kuolleen henkeen saataisiin, tällä ei ole mitään tekemistä todellisen jumalallisen viisauden tai traditionalistisen henkisyyden kanssa. Universaalia veljeyttä saarnaava teosofinen liike on välttänyt asettamasta liian dogmaattisia opinkappaleita ja jäsenet saavat opiskella itseään kiinnostavia ideologioita, kunhan seuraavat teosofian ydinajatuksia. Liikkeen sisälle mahtuu siten maallikolle enemmän ja vähemmän lennokkailta vaikuttavia suuntauksia. Blavatsky väitti opiskelleensa merkittävien inkarnaatio-lamojen alaisuudessa mm Tiibetissä. Blavatsky käytti usein termiä valkoinen veljeskunta viitatessaan kaikkein korkeimpiin mestareihin, usko valkoisen veljeskuntaan korkeimpina mestareina elää edelleen.
Vaikka Blavatskyn kirjoitukset ovat astetta mielenkiintoisempia kuin Krishnamurtin umpikujainen runoilu, huomioiden Blavatskyn päihderiippuvaisuudet ja yleisesti epävakaan persoonan, suosittelemme Evolan vanavedessä olemaan hyvin kriittinen hänen opetuksiaan kohtaan.
Antroposofia on teosofisesta liikkeestä erkaantuneen itävaltalaisen Rudolf Steinerin perustama liike. Saksan teosofisen liikkeen johtohamoihin kuuluva Annie Besant syytti unkarilaissyntyistä Steineriä Jesuiitaksi. Steiner oli tässä vaiheessa kuulunut teosofiseen liikkeeseen 15 vuoden ajan ja voimme tämän pohjalta hieman vitsailla Besantin oletetusta selvänäköisyydestä, jos asia ei selvinnyt hänelle aiemmin. Jesuiitta oli tuon ajan new age – piireissä hieman kuin mustaan magiaan verrattava syytös nykypäivän henkisyydessä, kaiketi historiallisiin temppeliritareihin viitaten. Vaikkakin mielenkiintoista triviaa historiasta, erimielisyyksien yksityiskohdat eivät ole olennaisia tämän artikkelin kannalta. Antroposofia – termi juontaa juurensa 1650 julkaistuun teokseen Antroposophia Magica. Antroposofinen liike otti motokseen: ”Viisaus on ainoa totuus.” Teosofien: ”Ei ole korkeampaa uskontoa kuin totuus.” mottoa mukaillen.
Evola oli jossain määrin tekemisissä Italian antroposofien kanssa, eikä ollut yhtä tiukan vihamielinen heitä kohtaan kuin Rene Guenon. Evola arvosti jossain määrin antroposofian ”operatiivisia” opetuksia, muttei antroposofian ideologiaa itsessään. Evola piti antroposofien ajatuksesta henkisestä tieteestä, joskin hän antoi sille nimen: ”Metafyysinen positivismi.” Evola mainitsee useamman kerran kirjoituksissaan kuinka arkisen tietoisuuden ulkopuolisten tilojen tavoittelu ei ole vaaratonta, ja on olemassa tiloja niin arkitietoisuuden ylä- kuin alapuolella ja mainitsee tämän myös antroposofian yhteydessä. Yleisellä tasolla Evola arvosti traditionaalista henkisyyttä. Traditionaalinen henkisisyys tarkoittaa, että on tietyt vakiintuneet opetukset, kirjoitukset ja opettajat joihin myös omia oivalluksia ja kokemuksia voi verrata. Tietyistä positiivisista aspekteistaan huolimatta Steiner on yksi esimerkki modernista henkisyyden opettajasta, joka on poiminut tiettyjä elementtejä eri lähteistä, muokannut niitä mieleisekseen ja lisännyt kokonaisuuteen omia näkemyksiään. Mitä tulee initiaatioon, Steiner meni niinkin pitkälle, että väitti, ettei itämaisessa henkisyydessä ole ymmärretty todellista ”Yksilöllistä initiaatiota.” asettaen siten itsensä varsin korkeaan asemaan.
”The Bow and the Club” kirjan loppusivuilla Evola mainitsee niin teosofian kuin antroposofian esimerkkeinä illusorisesta uushenkisyydestä, jotka kertovat henkisen oivalluksen olevan jokaisen saavutettavissa tämän tai tuon neuvon kautta. Matka oivallukseen pitäisi nähdä pikemminkin pitkänä ja vaarallisena matkana kaukaiselle vuorelle, joka vaatii paljon valmistautumista ja kovia ponnistuksia.
Lähteet:
- Ajattomuuden Liikuntoja, Jiddu Krishnamurti
- The Fall of Spirituality, Julius Evola
- The Bow and the Club, Julius Evola
- Theosophy – History of a Pseudo-Religion, Rene Guenon
- net / The Way of Living Thought 1
Miro Sarola
Julius Evola oli muutes homoseksuaali
Hmm… Mitä itse ymmärsin kirjoituksesta niin henkilö Krisnamurti kääntelee sanojaan yoin/jang-teorian mukaan, Ilmeisesti koittaen osoittaa että kaikki liityy tavalla tai toisella kaikeen. Aivan niinkuin yuin/jang-ympyrä, joka kiinalaisittain on ”Tao”, jumala. Siitä siis taolaiset, kuten itsekkin olen.
Ja tämä budhalainen viittaus ”…tapa se” on enemmän ZaZeniäinen ajattelutapa kuin heti hoksataankaan. Brad Warner sanoi aikoinaan että valaistuneitä Zen-munkkeja on enemmän kuin 13 tusinassa. Ja että Zeniläiset kyseenalaistavat kaiken, lopulta itse Zeniläisyyden itsensäkkin.
Olen lukenut Tiibetin viisaiden kirjeitä, Sighid Bhagathwamin ensimmäisen laulun, kirjoja Buhdalausiidesta, Blavatkyn teoksia, Sun Tzu:n, jne jne jne… Joka luterilaisen raamatunkin moneen kertaan. Mutta että yksinkertaisuudessaan Taolainen maailmankatsomus selittää minulle hyvin paljon nykymaailmasta ja ihmisten käyttäytymisestä.
Sille joka haluaa ymmärtää fyysistä maailmaa ja joka tuntee että ”ihan kaikki ei ole kohdillaan” mutta jolle esim. Budhalaiset kirjoitukset ja Taolaiset ovat hepreaa, suosittelen lukemaan Dethefsenin ”Kohtalo on haaaste”- kirjan. Se toimii helppona siltana kahden eri maailman välillä. Hänen muita teoksiaan kunnioitetaan ehkä enemmän, mutta tämä toimii oivana siltana. Ja muiden kirjojen kanssa voi olla varoaisempi. Kirjat jotka eivät opeta vaan ovat henkilöiden omia kokemuksia, kuten Lorna Byrne, ne voi laittaa romaanien kategoriaaan.
En sano että yksi ajattelutapa/elämäntapa/uskonto on parempi kuin toinen, Tai että mikään niistä on oikein tai tärkeä. Mutta jos ihmisellä on sisäinen tunne tiedonpuutteesta, niin ei kannata lähteä maailman ääriin ja kiipeilemään vuorille. Vastaus/ratkaisu/totuus on yleensä ”jalkojen juuressa”.
Pitkä juttu huuhaasta
Kun henkisyyttä ymmärtämättömät arvioivat henkisyyttä, mitä voimme siltä arviolta odottaa?
Henkisyyden ymmärtäminen merkitsisi sitä, että henkilöllä on laaja tuntemus Kilgames-eepoksesta, Amerikan intiaanien uskosta ja henkilön tulisi myös ymmärtää, että nykyihminen kuvittelee ymmärtävänsä kaiken ”tieteen valossa”, vaikka ottaa koronapiikin ymmärtämättä sitä tosiasiaa, että piikki ei suojaa koronalta!
Noilla tuntemuksilla pääsee kirjanoppineen ”ymmärrykseen”. Oikea ymmärrys on henkilökohtaista oivallusta, joka on sitten niin laadukasta kuin on oivalluskin. Useimmat, jotka uskovat ymmärtävänsä henkisyyttä, eivät ole lähelläkään sitä.