Britanniaa 70 vuotta hallinnut kuningatar Elisabet II kuoli 96-vuotiaana torstaina 8. syyskuuta. Tilanteeseen oli varauduttu pitkään ja Britannian yhteiskunnassa on nyt meneillään kellokoneiston tarkkuudella toteutettava vallanvaihdos, johon maa on aina ollut valmiina, mutta jota ei ole jouduttu soveltamaan sitten 1950-luvun. Kuninkaaksi on noussut edesmenneen kuningattaren vanhin poika, Hänen Majesteettinsa kuningas Kaarle III.
Kuningatar Elisabet II oli vallassa yli 70 vuotta, pidempään kuin yksikään Britannian aiemmista hallitsijoista. Hän ehti juhlistaa 70-vuotisjuhlavuottaan ja viime vuosien brittiläisen yhteiskunnan koettelemukset ehtivät jäädä taakse hänen kaudellaan: Britannian EU-ero toteutui, koronatilanne laantui ja päivänpolitiikan tuoreimmat kohunlaineet jäivät taakse, kun vain kaksi päivää ennen kuolemaansa kuningatar nimitti luottamuksensa menettäneen pääministeri Boris Johnsonin tilalle konservatiivipuolueen uuden puheenjohtajan Liz Trussin. Kun pääministeri Truss syntyi, kuningatar oli ollut vallassa jo yli 20 vuotta. Tiedossani ei ole, millä perustein Trussin vanhemmat antoivat hänelle hänen etunimensä, mutta väistämättä herää ajatus, että ei ole välttämättä täysin sattumaa, että kuningatar Elizabeth Alexandra Maryn hallitsemassa maassa lapsi saa nimekseen Mary Elizabeth Truss.
Brittiläiset muistopuheet ovat tuoreeltaan toistaneet uudelleen ja uudelleen, että kuningattaren kuolema on erään aikakauden päätös. Ja se tietenkin on pitkän, toisen elisabetiaanisen kauden päätös ja merkittävä kohta maan vaiheissa – mutta toisaalta kyseessä on niin pitkä kausi, että sille on vaikea nimetä yhteisiä piirteitä. Kuningattaren vuosikymmeniin mahtui monenlaisia kulttuurillisia, poliittisia ja muita ilmiöitä ja liikkeitä. Tässä vaiheessa on helppo tokaista mietteliään kuuloisesti, että tämä on erään aikakauden päätös, mutta millainen tuo aikakausi oli ja miten sitä voisi luonnehtia on asia, joka selviää ehkä vasta ajan kuluessa, kun saamme perspektiiviä ja voimme nähdä kuningattaren pitkän valtakauden asiayhteydessään ja arvioida sitä ulkopuolisen näkökulmasta. Tähän harva pystyy vielä: joidenkin arvioiden mukaan 90 % maailman ihmisistä on syntynyt vasta Elisabet II:n valtakauden jo alettua. Brittiläisillä kommentaattoreilla ja analyytikoilla on kova tarve sanoa heti jotain kuningattaren kaudesta, mutta vertailu ja suhteuttaminen on vaikeaa, kun arvioijilla ei ole kokemusta muiden monarkkien valtakausista. Sinällään banaali hämmästely siitä, että kuningatar on ollut aina ja muuta ei muisteta tai osata oikein uskoa todeksikaan sisältää sen psykologisen tilanteen, jossa Britannia on. On tapahtunut jotain, josta tiedettiin periaatteessa, mutta jota ei ole koettu käytännössä hyvin pitkään aikaan.
Monarkkia ei valita vaan asema peritään. Näin ollen aiemmasta Walesin prinssi Kaarlesta tuli välittömästi kuningas, kun hänen äitinsä kuoli. Hänen kuninkuutensa todettiin virallisesti valtaannousuneuvoston kokouksessa ja hänet vihitään asemaansa tulevissa kruunajaisissa. Kruunajaisten järjestämiseen voi kuitenkin mennä kuukausia tai kauemminkin, mahdollisesti ne ovat ensi kesänä. Kuninkuus ei ala mistään valintatilaisuudesta vaan Kaarle oli kuningas jo heti torstai-iltapäivällä. Kuningatar Elisabet II: n kruunajaiset olivat yli vuosi sen jälkeen, kun hänen isänsä oli kuollut ja hänen valtakautensa jo alkanut. Tämä on monarkkisissa maissa asuville ehkä selvempää kuin kansalaisille, jotka ovat tottuneet, että kaikki tehtävät täytetään vaalien, ääntenlaskennan, puoluekoneistojen ja ministeriöiden vahvistusten myötä. Mutta uuden edessä ollaan Britanniassakin: kun valtaannousuneuvosto kokoontui vajaa kaksi vuorokautta kuningattaren kuoleman jälkeen julistamaan Kaarlen kuninkaaksi, tehtävä oli niin kaikille paikalla olleille kuin ylipäätään kaikille Britanniassa uusi. Neuvosto oli kokoontunut edellisen kerran vuonna 1952 julistamaan Elisabetin kuningattareksi. Viimeinen elänyt neuvoston kokouksessa tuolloin ollut oli Elisabet itse, ja hänen kuolemansa jälkeen kukaan ei ollut todistanut Britannian valtaannousuneuvoston kokoontumista. Tällä kertaa todistajia jäi enemmän, kun tilaisuus televisioitiin.
Suomessa Kaarlesta on nostettu aina uudelleen ja uudelleen hänen avio-ongelmansa 1990-luvulla. Nämä eivät Britanniassa ole julkisessa keskustelussa ja mielikuvissa enää niin hallitsevassa asemassa kuin Suomessa, sillä meillä Kaarle ei ole ollut jatkuvasti esillä ollut julkinen hahmo. Britanniassa hän on ollut jatkuvasti esillä, hän on saanut yksityiselämänsä kuntoon ja ongelmiensa jälkeen hän on tehnyt vuosikymmeniä monipuolista ja täysipäiväistä hyväntekeväisyystyötä. Walesin prinssinä hänen alaisuudessaan on ollut hyväntekeväisyystyöntekijöiden toimisto ja hän on pyörittänyt 150 miljoonan punnan vuosittaista hyväntekeväisyyttä, joka on tehnyt työtä muun muassa nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi, koulutuksen parantamiseksi, rakennetun ympäristön laadun kohottamiseksi ja luonnon suojelemiseksi. Hänen valtaannousun yhteydessä kerrotut ”aloitti työnteon vasta 73-vuotiaana” -vitsit ovat hauskoja, mutta jotkut todella luulevat, että kuninkaalliset eivät tee mitään. Heillä on kuitenkin valtavasti luottamustehtäviä ja he tekevät paljon hyväntekeväisyyttä, ja tämä pitkä humanitaarinen ura on osaltaan häivyttänyt Kaarlen vuosikymmenten takaisten avio-ongelmien merkitystä briteille, jotka ovat nähneet enemmän hänen tärkeää julkista vaikuttamistaan.
Kotimaisten kielten keskus ja sen suosituksia tunnollisesti seuraavat ovat rientäneet kertomaan, että nykyään monarkkien nimiä ei suomenneta, vaan vaikka historiallisia hallitsijoita kutsutaan sopeutetuilla nimillään, jatkossa kuninkaallisia pitäisi suomeksi kutsua hallitsijan maan omakielisellä nimellä. Näin Britanniaa hallitsee Kotuksen mukaan kuningas Charles III. Kuten tarkkaavainen lukija on kenties pannut merkille, olen tässä kirjoituksessa – tietoisesti – kutsunut kuningasta Kaarleksi, aivan kuten hänen edeltäjänsäkin oli Elisabet eikä Elizabeth. Kuninkaallisten nimien suomentaminen on perinne, joka avautuu kielenkäyttäjille varsin intuitiivisesti ja joka sitoo kuninkaallisen osaksi oman maansa ja muunkin kristikunnan monarkkista perintöä. Kuninkaan hallitsijanimivalinta sitoo hänet yhteen myös aiempiin samaa hallitsijanimeä käyttäneisiin. Nykynimien suomentamisten lopettaminen katkaisee nykyisten hallitsijoiden yhteyden monarkiansa historiaan, mikä häivyttää olennaisen osan monarkiasta ja vaikeuttaa sen luonteen ymmärtämistä. Ja kuten suomen kielen intohimoinen harrastaja ja puolustaja Tiera Laitinen kirjoitti hallitsijanimien suomentamisesta, suomennettu nimi ”heijastaa Euroopan kansakuntien omaleimaisia mutta yhteenkietoutuneita kulttuureita ja historioita”. Kaarleja on hallinnut niin Britanniaa uudella ajalla, puolta Eurooppaa keskiajalla kuin Suomeakin Ruotsin kuninkaana, ja suomennos nostaa tämän yhteyden esille.
Mitä kuningas Kaarle III:n hallitsijanimi kertoo hänestä? Moni arvaili tai toivoi, että hän olisi ottanut hallitsijanimekseen Yrjön. Yrjö-nimi olisi liittänyt hänet Britannian uudempaan historiaan, aikaan, jolloin kuninkaat hallitsivat perustuslaillisesti, lakkasivat puuttumasta politiikkaan ja jolloin Britannian moderni yhteiskuntajärjestys rakennettiin. Kaarlet taas hallitsivat itsevaltaisesti, hajottivat parlamentin, ajoivat läpi omia taantumuksellisia näkemyksiään ja omia uskonnollisia mieltymyksiään. Kaarle I:n ja II:n valtakaudet herättivät vahvoja ristiriitoja ja heidän aikanaan käytiin jopa sisällissota, jossa Englanti julistettiin tasavallaksi, kuningas mestattiin ja valtaan nousi puritaaninen diktaattori Oliver Cromwell, mutta lopulta kuningaskunta restauroitiin. Myöskään Kaarle III:n nimi ei ole esillä aivan ensimmäistä kertaa brittiläisessä yhteiskunnassa, sillä Stuartien hallitsijasuvun menetettyä valtansa jakobiittiliike pyrki vielä vuosikymmenten ajan nostamaan heidät takaisin valtaan. Viimeisessä jakobiittikapinassa 1740-luvulla Stuartien kruununtavoittelija Charles Edward Stuart julisti itsensä kuningas Kaarle III:nneksi ja pyrki syrjäyttämään kuningas Yrjö II:n, joka edusti Hannover-sukua – josta nykyinen hallitsijasuku Windsorit polveutuvat. Nykyisen Kaarle III:n nimi siis kietoo yhteen mielenkiintoisella tavalla Britannian historian eri lankoja. Kaarlen ensimmäinen vaimo, Walesin prinsessa Diana taas polveutui Kaarle II:sta, mikä tarkoittaa, että jos (ja kun) Kaarlen vanhimmasta pojasta, nykyisestä Walesin prinssi Vilhelmistä tulee aikanaan kuningas, Kaarle I:n ja II:n aikojen ketju sulkeutuu ja Kaarle II:n jälkeläinen hallitsee taas Britannian valtaistuimella, ensimmäistä kertaa yli kolmeensataan vuoteen.
Kaarlen valinta kytkeä itsensä Kaarlejen eikä Yrjöjen perintöön ei ole symbolinen pelkästään nimien tasolla. Kaarle III kytkeytyy kaimoihinsa myös aatteellisesti: Britannian nykyhistoriassa vakiintuneen liberaalin perustuslaillisuuden sijaan Kaarle III on pitkän Walesin prinssinä toimimisen kautensa aikana tuonut esille traditionaalisia moraalifilosofian, pyhyyden ja estetiikan näkemyksiään. Hänet tunnetaan etenkin perinteisen arkkitehtuurin ja uskonnollisen pohdiskelun suojelijana ja taipuvaisena hieman esoteeriseen antimoderniin ajatteluun. ”Meillä ei voi olla tulevaisuutta ilman menneisyyttä”, kuningas Kaarle on todennut. ”Tarvitaan ajattomuuden tunnetta, elävää traditiota, joka auttaa pitämään yllä identiteetin ja kuulumisen tunnetta.” Kaarlen kirjallisesta tuotannosta on suomennettu satukirja »The Old Man of Lochnagar» (Prinssi Charlesin satukirja), mutta hänen pääteoksensa ovat näkemyksellisiä, arkkitehtuuria käsittelevä »A Vision of Britain» ja laajempi maailmankatsomuksellinen teos »Harmony».
Kaarlen aktiivisuuden Walesin prinssinä katsotaan olleen poliittista vaikuttamista ja lobbaamista, mitä se eittämättä olikin: Kaarle on kertonut mielipiteensä niin yleisen tason näkemyksistään kuin yksityiskohtaisemmista aiheista niin julkisesti kuin myös yksityisesti, muun muassa lähettämällä kirjeitä vastuuministereille. Tämä innoitti vuonna 2014 ensi-iltansa saanutta näytelmää King Charles III (kyseinen hallitsijanimihän oli tuolloin vielä spekulointia) ja siihen pohjautunutta vuoden 2017 samannimistä elokuvaa. Elokuvassa kuningatar Elisabet II kuolee ja hänen vanhin poikansa nousee kuninkaaksi nimellä Kaarle III. Kuningas alkaa heti väitellä pääministerin kanssa tämän uudesta lakiesityksestä, ja kun pääministeri yrittää saada lain läpi säätämällä lakia kuninkaan valtaoikeuksien vähentämisestä, Kaarle käyttää valtaoikeuksiaan ja hajottaa parlamentin. Näytelmä ja elokuva ovat tämän hetken näkökulmista erikoisen enteellisiä, sillä ne kuvaavat myös, kuinka prinssi Harry rakastui skandaalijulkkikseen ja vetäytyi kuninkaallisen tehtävistä, mikä todella tapahtui muutama vuosi tarinan ilmestymisen jälkeen.
Kuningatar Elisabet II:n kuoleman jälkeen ympäri maailman on järjestetty muistojumalanpalveluksia ja Kaarle III:n kuninkaaksijulistamistilaisuuksia. Myös Suomessa anglikaaninen kirkko järjesti muistojumalanpalveluksen Helsingin tuomiokirkossa, ovathan Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja anglikaaninen kirkko täydessä kirkollisessa yhteydessä. Kuningatar Elisabet II:n hautajaiset ovat maanantaina 19. syyskuuta. Suomessa hautajaiset lähetetään Yle 1 -kanavalta suorana lähetyksenä klo 12.30–15.30.
Sinähän voit nimittää prinssi Wilhelmiä vaikka Villeksi ja prinsessa Dianaa Tiinaksi.
Hänen korkeutensa nimi on muuten Charles III myös suomeksi, nimien käännöksistä on luovuttu jo aikoja sitten.
Elisabeth oli aikakautensa lapsena arvokas ja kunnioitusta herättävä Kuningatar!
Charles III on täysi paskiainen!!!
Prenikoiden määrästä päätellen ” kuningas ” on käynyt läpi kaikki sodat etulinjan miehenä, vai onko sittenkin suurin osa saatu hevospoolo-klubin jäsenyydestä, ja siitä että DNA perimä sattuu olemaan joltain toiselta yhtä mitättömältä hevospoolon pelaajalta ?
Eikös se prinssi Harrykin ollut armeijssa, ja sitä suitsutettiin suurena sankaruutena vaikka hän ei ollut lähelläkään etulinjaa ollessaan Afganistanissa. Kuvitteeko joku että hänen toimintansa keskittyi etulijaan, jossa olisi ollut mahdollisuus kuolla tai joutua mullahiinien vangiksi. Älkää unta nähkö, hän toimi kuulemma helikopterilentäjänä mutta sitä helikopteriakin voidaan lentää niin monessa eri tehtävässä. Pullakuskina toimiminen on ehkä tarpeellista, mutta sillä ei pitäisi hypettää liian paljon, ei ainakaan niin paljon että siitä jaetaan mitaleita.
Todellakin hämmästyttää tämä ”preinikoiden” määrä ja samalla keinolla yritetään myös meillä koti-Suomessa nostaa reserviläistoiminnassa olevien ”arvoa” antamalla näitä ”kakkukoristeita” henkilöille joiden käsissä kyllä hyvin pysyy raha ja viinilasi!
Ainoastaan sodassa, taistelukentällä ansaituilla mitaleilla on arvoa ja niitä ei todellakaan yleensä jaeta pullakuskeille. Reservin ylennysten inflaatio saavutettiin 80-luvun lopussa kun majureita tuli ilman muuta kokemusta kuin hyvä maljan nostaja ja yhteiskunnallinen asema.
Toisen Maailmansodan veteraanit jäivät ilman ylennyksiä elleivät saaneet jäädä aktiivipalvelukseen, muutoin jäivät ikuiseen kuoppaan ja lapset ohittivat isänsä luutnantin käymättä yhdessäkään taistelussa, ylennettiin majureiksi! Se oli kiitos Suomen puolustamisesta. Pian saadaan näitä USA:n sotilasjohdon antamia mitaleita, mutta ei kuitenkaan hoitoa Walter Reed-sotilassairaalassa! Hyvin menee kun vain jaksaa kantaa prenikkansa oli siten Charles III tai mikä lie Kaarle kuningas!
Charlesin kajahtaneet pojat oppivat ideologeiksi ja wokettajiksi isänsä esimerkistä.
Kurja ja turha, erittäin kalliiksi tuleva poseeraaja tuo Charles.
Edesmennyt kuningatar Diana sanoi Charlesista mieleenpainuvat sanat. ” Charles parka näyttää edestä katsottuna kuplavolkkarilta josta on jäänyt ovet auki..”
Hyvin sanottu. Kyömynenä ja härökorvat. Kyllä se assosioituu kuplavolkkariin oikein hyvin.
Kuka on kuningatar Diana?
Ei Diana ollut kuningatar vaan prinsessa.
Aivan per ceestä vouhotus !NUISTA PARASIITEISTÄ; LOISELÄJISTÄ.
Vaarallinen mies. Tämä Charles IIIn ilmastomuutosvouhotus on tuhoisaa koko ihmiskunnalle.
Nyt pian alkava Charlesin johtama globaali sotilaallinen ”Great reset” operaatio pakottaa kansakunnat orjuuteen ja elämään kommunistisessa totalitarismissa. ”Hyödyttömät syömärit” poistetaan muonavahvuudesta.
https://rumble.com/v1jgafw-the-great-reset-klaus-schwab-and-prince-charles-1992-.html
Monarkian vastaisuus on saanut uutta tuulta purjeisiinsa tämän sisäsiittoisen uuden kuninkaan myötä.
Ehkä tämän jälkeen ihmisten on helpompi ymmärtää että maailma elää yhä edelleen keskiaikaa. Maailmaa hallitaan ja omistetaan keskiaikaisin metodein ja arvonimin. Ihmiset voivat käydä kauppaa keskenään maista ja mannuista. Mutta Iso-Britanian kruunu omistaa esim. Iso-Britaniaan kuuluvat maa-alueet. Se voi koska tahansa vaatia ne itselleen.
Ja kreivit ja jaarlit ovat yhä edelleen vallassa eikä niitä koske aselait. Ihmiset eivät vain ymmärrä sitä. Siksi Suomenkin omistamisesta käydää koko ajan kamppailua. Kuka lienee kulloisenkin presidentin kummisetä hallituksen jäsenistä puhumattakaa. Ja miksi Ruotsin kruunu aina tuntuu määräävän mitä Suomessa saa tuottaa ja mitä ei?
Millä tavalla Ruotsin kruunu (tarkoittanet kuningashuonetta, et kruunun rahayksikköä)?
Joskus kiusoittelin ruotsalaisia sanomalla, että me suomalaiset olemme täällä tuhansien kruunujen vuoksi, te olette täällä kolmen kruunun tähden.
Minä olin aikoinaan kolmen tähden orientoitunut. ” Peltikorkki lasikuoret, kätkee halvan sorbuksen, sitä tarjoo miehet nuoret parempaakaan saanut en.”